Näinhän siinä sitten tietenkin kävi, etten enää ehtinyt Bangorin päästä viimeisten viikkojen aikana mitään bloggailla. Saati sitten kesäkuussa lomaa viettäessäni tai loppukesän työhommien parista. Korjataan siis nyt vihdoin tilanne ja fiilistellään vielä takautuvasti parin viimeisin viikon Bangorin kiiperöinnit ja kotimatkan vaiheet. Kesähommia lienee tässä blogissa turha avata sen enempää, suutari pysyköön lestissään.
Viimeisimmän päivityksen välittömissä jälkimainingeissa tapahtunut ja maailmaa järisyttänyt Leijonien kiekkokulta sai suomalaisen vaihtodelegaation sanalla sanoen sekaisin. Huikeaa finaalikamppailua seurattiin tiiviisti ja nokka kiinni läppärin näytössä Normal Sitella eräässä oleskeluhuoneessa. Ottelun edetessä ja tuloksen varmistuessa alkoivat desibelit nousta sellaisiin lukemiin, että naapurit tulivat juoksujalkaa kyselemään huolissaan, minkäjainen meininki on kyseessä. Kun sitten hehkutimme tilannetta parhaamme mukaan, saimme vastaukseksi lähes olemattoman olankohautuksen ja monotoniset sanat: "Oh, nice. Congratulations." Ja nimenomaan ilman huutomerkkejä. Paikallisten suhtautuminen ei olisi voinut siinä tilanteessa vähempää kiinnostaa ja niinpä lähdimmekin Veeran, Tiian ja Suomen lipun kanssa Bangorin yöhön toitottamaan ilosanomaa koko kaupungille. Laulaessamme karaokessa Queenin We are the championsia ja soitellessani jameissa Den Glider Iniä, vaihtelivat paikallisten reaktiot puhtaasta hämmennyksestä myötähäpeiseen päänpyörittelyyn. Mutta se ei paljon menoa haitannut, päinvastoin. Mestaruushumussa menikin sitten muutama seuraava päivä Poika Saunoo-renkutusta asuinluukussani luukuttaen, ja kultajuhlat toimivat hyvänä pohjana viimeisten viikkojen Farewell-partyputkelle.
Den Glider In!
Tosiaankin viimeisen kahden viikon päivittäinen ohjelma noudatteli hyvinkin samanlaista kaavaa. Unta puoleen päivään saakka, iltapäivällä lähdön suunnittelua ja kuorotreenejä ja illalla jonkun vaihtariystävän kotiinpaluukekkereissä viihtymistä. Tunnelmat olivat haikeat lähes joka ilta jonkun poistuessa keskuudestamme. Omaa kotiinlähtöä ajatellen tilanne oli minulle suotuisa, sillä suurin osa vaihtariystävistäni ehti kotimatkalle ennen meikäläistä. Tämän vuoksi minun ei tarvinnut jäädä liikoja suremaan, että olisin vielä jostain elämää suuremmasta jäänyt Bangorissa paitsi. Joka tapauksessa rakkaiden vaihtoystävien hyvästely sai paatuneimmankin wannabe-rokkarin silmäkulmat kostumaan ja viimeisistä yhteisistä hetkistä (ainakin vähään aikaan) pyrittiin ottamaan kaikki ilo irti.
Federican (toinen oikealta) viimeinen ilta. Mukana hyvästelemässä Patrycja ja "Nabu".
Viimeinen iltani Bangorissa sujui varsin juhlallisissa merkeissä. Yliopiston pääjuhlasalissa järjestettiin perinteinen Year End-Gala, jonka myötä lukuvuodelle heitettiin juhlavat jäähyväiset. Illan ohjelma koostui Bangorin yliopiston sinfoniaorkesterin, kamariorkesterin, kamarikuoron ja Music Societyn kuoron esityksistä. Väliajalla juhlaväki kokoontui linnan (eli siis yliopiston päärakennuksen) sisäpihalle, jossa tarjolla oli edelliset kokoonpanot yhdistäneen megakuoron persoonallinen ja mielenkiintoinen "kuoro-ääni-tunnelmointiperformanssi". Kaikki olivat pukeutuneet parhaimpiinsa, ja itsekin sain lainattua juhlapuvun paikalliselta kuorokaverilta, sellaista kun en ollut viitsinyt Suomesta asti mukanani raahata. Ilta oli kaikinpuolin huikea ja mukanaolleet jenkkiystäväni saivat taltioitua kuoromme esitykset kameran muistikortille. Niitä kelpaa ja on kelvannut jälkikäteen muistella. Juhlakonsertin jälkeen siirryimme sinfoniaorkesteri- ja kuorojengin voimin läheiseen pubiin vaihtamaan meiningin "hieman" vapaamuotoisemmaksi. Joukkoon liittyi myös vielä osa Bangorissa olleista Erasmus-tyypeistä. Viimeisiin yhteiskuviin tallentui rentoutunutta ja iloista porukkaa löystynein kravaatein ja aukaistuin hiustaideteoksin. Vielä tässäkin vaiheessa osalle kuoroystävistäni oli jäänyt epäselväksi se tosiasia, etten tulisi enää seuraavana syksynä heidän kanssaan musailuhommia jatkamaan. Niinpä ilta sai kuin yllättäen vielä ylimääräisen fiilislatauksen. Kernaasti olisin porukan kanssa juhlimista jatkanut aamun pikkutunneille saakka, mutta seuraavan päivän kotimatka pakotti minut suuntaamaan itseni viimeistä kertaa kohti Normal Siteä joskus yhden maissa yöllä. Olipahan kuitenkin mahtavin mahdollinen tapa viimeinen ilta Bangorissa viettää.
Näin siinä sitten tosiaan kävi, että kesäkuun 4.päivä armon vuonna 2011 Wilipertti putsasi Normal Siten huoneensa viimeistä kertaa ja palautti "koti"avaimensa palautuslaatikkoon. Kotimatkan oli aika alkaa. Ennen junaanhyppäämistä oli kuitenkin vielä aika nauttia viimeinen aamiainen hyvässä seurassa. Suosittuun Mike's Bites-kuppilaan kokoontui aamiaisseurakseni vielä Bangoriin hetkeksi jälkeenijääneitä tyyppejä ja runsaan aamiaisen jälkeen porukka saatteli meikäpojan asemalaiturille asti. Junan nytkähtäessä liikkeelle laiturista ja viimeisten vilkutusten hävittyä ikkunasta homma oli selvä: paluuta Bangoriin ei olisi, ainakaan hetkeen. Ajatus määränpäänä olevasta koto-Suomesta tuntui silti vielä vähintäänkin epätodelliselta. 14 tuntia myöhemmin jo hiukan todellisemmalta, kun käppäilin Blue1-koneen matkustamosta Helsinki-Vantaan kentän pinnalle. Lento Lontoon Heathrowsta oli sujunut mukavasti ja Suomen maaperää yläilmoista tiirailleena olin vihdoin tuntenut olevani todellakin tulossa kotiin. Mainittakoon nyt sekin, että tuntemuksiani saattoi hyvinkin edesauttaa ja helpottaa lentokoneessa takanani kiroilleet ja angstailleet suomalaiset teinitytöt, joiden sanaisen arkkunsa sisältö oli hyvin naisen vyötärönaluspainoitteinen. Anyway, Suomi tunnosti just sillon maailman parhaalta paikalta.
Lähtökuopissa kotipihalla.
Saattodelegaatio Bangorin juna-asemalla.
Näillä eväillä matkaan.
Siirtykäämme ajassa eteenpäin toissa lauantaihin. Kesätyöni Akkiksessa olivat päättyneet ja pieni, tyhjä välivaihe ennen syksyn opintojen jatkumista alkanut. Matkustaessani Jyväskylää kohti huomasin oikeastaan ensimmäistä kertaa Suomeen paluuni jälkeen ikävöiväni suuresti vaihtoystäviäni. Kesäloman ja -töiden aikana ajatukset olivat olleet niin tiiviisti suomalaisten kavereideni tapaamisissa ja työjutuissa, että vaihtoajan loppua ei ollut ehtinyt juurikaan käsitellä pääkopassa. Kun nyt kaikki vauhdikkaat ja intensiiviset kesäpuuhat olivat taaksejäänyttä elämää, iski Bangor-ikävä oikein kunnolla puun takaa. Jyväskylän kodin postiluukusta oli poissaollessani pudonnut Bangorin yliopistosta lähetetty opintosuoritusotteeni ja todistus opiskelusta Bangorin yliopistossa. Kiikuttaessani todistuksia laitoksen vaihtosihteerillemme oli mukava palata samalla muistoissa kevään seikkailuihin ja opintoihin. Kaikkien hienojen kokemusten lisäksi olin onnistunut rikastuttamaan itseäni myös 33 opintopisteellä, jotka paremmin tai huonommin sain omaan tutkintooni nidottua kasaan. Kokemusten arvon mittareina opintopisteet ovat tietenkin täysin turhia, mutta nykyajan yliopistomaailmassahan vain paperilla olevat todisteet "opituista" asioista tuovat opiskelijalle juuston leivän päälle. Kaiken kokemani jälkeen olin mielestäni ansainnut ruisleipäni päälle paksun siivun Valion Ritari-juustoa! :)
Tähän loppuun ajattelin listata vaihtokohteeni ja -yliopistoni plussat ja miinukset, ihan vain vaikka senkin takia, mikäli sikäli joku joskus tulevaisuudessa Bangoriin suuntaava sattuu tätä lukemaan.
+ Yliopiston mahtava ilmapiiri. Bangorin yliopistossa opiskelijasta pidettiin todella hyvää huolta ja vaihto-opiskelijalla oli helppo "tulla taloon". Monenmoiset klubit ja harrastusryhmät tarjosivat vaikka minkäjaista ohjelmaa opiskelun oheen ja toimintaan oli aina helppo mennä mukaan ja vaihtarit otettiin ilolla vastaan.
+ Yliopiston kurssitarjonta. Vaiharina pystyit helposti valitsemaan kurssit minkä tahansa tiedekunnan tarjonnasta ja valinnanvaraa riitti todellakin laidasta laitaan. Huomautettakoon kuitenkin se, että pelkästään syys- tai kevätlukukaudelle oli valittavissa rajallinen määrä esimerkiksi musiikin kursseja. Monet kurssit olivat koko lukuvuoden kestäviä, eikä niihin päässyt mukaan tai voinut jättää kesken kaiken.
+ Sympaattinen pikkukaupunki: Bangor. Bangorissa ei tarvinnut koskaan pelätä varkaita tai muita rötöstelijöitä. Noin neljän kilometrin matkan Bangorin keskustasta Normal Siten kampukselle taitoin itse lähes aina jalkaisin, myös baarista tullessani aamuyöllä.
+ Kulkuyhteydet Bangorista eri puolille Brittein saaria. Junamatka Lontooseen kestää Bangorista ilman vaihtoyhteyksiä vajaat neljä tuntia ja Manchesteriin matka-aika on melkolailla sama. Liverpooliin pääsee parissa tunnissa ja Skotlannin puolelle Edinburghiin junanpenkkiä saa kuluttaa kuutisen tuntia. Myöskin Irlantiin pääsee Holyheadin satamasta (Bangorista noin puolen tunnin junamatkan päässä) nopeimmalla yhteydellä noin kolmeen tuntiin.
+ Paikalliset pikkupubit (lue: Paddys, Greek, Rascals, Yellow pub). Jos yökerhomeininki ei liiemmin kiinnosta (Bangorissa oikeastaan vain kaksi isompaa nightclubia) niin Bangor on place to be. Pikkupubien ja bilepaikkojen tunnelma on mainiota ja baarien työntekijöistä saa helposti juttuseuraa ja ajan kanssa hyviä kavereita. Suomen hintoja ei ole ikävä 1 tai 1,5 punnan pinttejä kumoillessa! :)
+ Luonto ja maisemat. Ison Britannian korkeimman vuoren, Snowdonian välittömässä läheisyydessä sijaitsevan Bangorin merenrantamaisemat ja lammaspellot huikaisevat kauneudellaan. Lähistön luonto tarjoaa loistavat puitteet monenlaiseen retkeilyyn ja kaikenlaiseen urheiluun.
- Asuminen. On Bangorissa aika kallista. Opiskelija-asuntojen hinnat vaihtelevat 315 punnasta aina lähemmäs 500 puntaa. Normal Sitella kuukausivuokra on 315 punnan kieppeillä kämpässä, jossa jaat keittiön ja wc-palvelut. Friddoed Sitellä (paikallisesti F-Sitella) keittiöt jaetaan mutta vessat ja suihkut löytyvät huoneista. Tämä näkyy vuokrassa heti selvänä korotuksena. Itse asuin Normal Sitella ja viihdyin todella hyvin.
-Tutor-toiminnan puuttuminen. Vaikka Bangorin yliopistoon kotiutuminen sujuikin itseltäni varsin ongelmitta, jäin ihmettelemään tutoreiden puuttumista. Kasvatustieteiden tiedekunnan vaihtovastaava ja yhdyshenkilö Bryn Tomos oli kuitenkin täydellinen tutorin korvike. Käytännössä kaikki kursseille ilmoittautumiset menivät hänen kauttaan ja hän oli muutenkin todella avulias avustamaan asiassa kuin asiassa. Kertakaikkisen mahtava ja sympaattinen mies!
- Sympaattinen pikkukaupunki: Bangor. Tämä on kaksipiippuinen juttu. Bangorista ei esimerkiksi löydy omaa elokuvateatteria (lähin Llandudnon kaupungissa parinkymmenen minuutin junamatkan päässä), Mäkkäriä keskustasta ja suuria ostosparatiisejä. Itse jäin kaipaamaan livemusiikkibaareja ja kulttuuritapahtumia.
- Vaihteleva sää. Talvisaikaan Bangorissa tulevat tuulet ja tuiverrukset tutuiksi. Sateromppeet kannattaa muistaa ottaa mukaan.
Muuta muistettavaa Bangoriin matkaajalle:
*Kieli
Paikallisista ihmisitä aimo osa puhuu äidinkielenään Cymriä, Walesin alkuperäiskieltä. Bangorissa kaikki liikenneopasteet ja muutkin tiedotteet ja ilmoitukset ovat aina ensin Cymrin kielellä, sitten vasta englanniksi. Tämä pätee myös kaikkiin yliopiston kurssi-ja muihinkin tiedotteisiin. Ihmiset, varsinkin nuoret, taitavat myös englannin hyvin ja puhuvat sitä aivan normaalisti, joskin jotkut varsin hauskalla aksentilla.
* Korkeuserot kaupungin sisällä
Bangorissa pohkeet paukkuvat ja saavat lisää puhtia. Tämä asia tuli ainakin minulle todella nopeasti selväksi. Kaupungin tuhannet portaat pakottivat nousemaan ja laskeutumaan kerta toisensa jälkeen niin ketterästi kauppareissulla kuin vähemmän ketterästi yöaikoina. :) Legendaarinen Bitch hill jää varmasti jokaisen Bangorin kävijän mieleen ikuisiksi ajoiksi.
* The History and Culture of Wales- kurssi
Ansaitsee erityismaininnan. Jos haluat tutustua Walesin historiaan ja elämänmenoon + lukuisiin paikallisiin ja lähiseudun nähtävyyksiin, valitse tämä kurssi! Kurssi on suunnattu amerikkalaisille Central Collegen opiskelijoille, mutta kysymällä kurssin opettajalta voi kurssille päästä mukaan. Ehdottoman lämpimästi suosittelen!
Tällaisin ajatuksin ja mietelmin tässä vaiheessa. Bangor jätti jälkensä tämän tallaajan sydämeen ja olen 100% varma, että tulen palaamaan Bangoriin vielä tulevaisuudessakin. Toivottavasti sinulla, joka sinne joskus tiesi suuntaat, on myös tuleva ja oleva ikimuistoinen reissu!
Kiitos. Thank You. Diolch yn fawr iawn.
Jyväskylässä
29.9.2011
Viljo "Vili" Rissanen
