Tämänkertainen otsikko kokoaa vierähtäneen viikon varsin osuvasti yhden lauseen muotoon! Alkuviikosta opiskeltiin, loppuviikosta seikkailtiin Liverpoolissa ja viikonloppuna tutustuttiin Angleseyn saareen. Jokaista paikkaa yhdistää se, että yksin ei tarvinnut missään ahertaa ja seikkailla, vaan mukana oli joka kerta mitä parhain porukka! Yritetäänpä nyt käydä edes jotenkin järkevässä järjestyksessä viikon onnistumiset ja läheltä piti-tilanteet läpi!
Maanantaina päivä rakentui siis pitkälti opiskelun pohjalle. Kirjastolle ehdin aamulla tosin hieman ennakoitua myöhemmin, sillä nukkumatin peijakas piti huomassaan yli herätyskellon herätyksen! Noh, aiotut hommat tuli kuitenkin tehtyä ja iltapäivän / illan kuuden tunnin luentoputki menikin sitten jo vanhalla rutiinilla! Viimeisen luennon jälkeen oli puhti niin pois, etten enää jaksanut suunnata pubiin pyörähtämään. Ratkaisu olikin erittäin viisas ajatellen seuraavaa päivää ja yötä.
Tiistaina iltapäivästä koittikin sitten kauan odotettu tapahtuma, kun Miikkis-kaveri saapui Suomesta hiihtolomansa viettoon Bangoriin. Irtiotto työarjesta oli alkanut hienosti jo Manchesterissa, ja Bangorissa homma jatkui pekonipastan pyöräyttämisellä meikäläisen kotikolossa. Pastat syötyämme ja ensimmäiset maltaiset nautittuamme suuntasimme läheiseen irkkupubiin istumaan alkuiltaa ja käänsimme katseet kohti loppuillan 90's partyja! Bilepaikkana toimi mystinen Hendre Hall jossain Bangorin lähistöllä. Paikan sijainnista ei ollut siis mitään hajua, sillä bussimatka pimeässä Bangorin illassa ei jättänyt mahdollisuuksia minkäänlaisille näköhavainnoille. Itse bileet olivat oikein lupsakat ja ajatukset palasivat musiikin ja yleisen pukuloiston myötä kultaiselle 90-luvulle, jossa Bäkkärit ja Spaissarit tahkosivat hittejä ja Super Mariot ja Teini-ikäiset mutanttikilpikonnat täyttivät videopeliviihteen tarjonnan. Kotiinpaluu venähtikin sitten lähes linnunlaulun ajoille! Hubaa oli, erittäin!
Keskiviikkona uni maistui Akkijätkille lähes puoleen päivään saakka. Pikaisten suihkujen ja teen hörppimisten jälkeen suuntasimme tsekkaamaan the Pierin ja kaupungin keskustan. Aamukahvi rantapubissa maistui taivaalliselle ja Yatesin Burger-ateriat upposivat hyvällä prosentilla. Bangorin perinteinen sää näytti myös jälleen kyntensä, ja ennen kotiinpaluuta sateenloppua täytyi hetki odotella keskustan kaupoilla. Päivälepojen jälkeen istuimme viettämään iltaa pienemmällä porukalla ennen yökerhoon suuntaamista. Keskiviikkoiseen tapaan Octagon-merkkisessä yökerhossa oli jälleen teemabileet ja teemana tällä kertaa Doctors & Nurses! Valkoisia takkeja ei kuitenkaan itse viitsitty mukaan ottaa vaan tyydyimme naureskelemaan muiden juhlijoiden asumuksille ja hämmästelemään niiden niukkuutta. Ilta päättyi osaltamme hyvissä ajoin maukkaisiin grilliruokiin ja reippaaseen kävelymatkaan kotiin. Seuraavaa päivää ajatellen kohtalaiset yöunet olivatkin lähes elinehto!
Torstai the Great! Päivä, jotain olimme Miikkiksen kanssa molemmat odotelleet kohtalaisen pitkään! Aamukympiltä hyppäsimme Bangorista junaan ja otimme sunnaksi Liverpoolin, jossa oli sinä iltana määrä pelata Liverpoolin ja Sparta Prahan välinen Eurooppa-liigan ottelu. Bussi- ja junayhteyksien kanssa kikkailun jälkeen löysimme itsemme aurinkoisen Liverpoolin keskustasta. Otimmekin aikailematta taksin kohti legendaarista Liverpoolin kotipyhättöä, Anfiel Roadia, jossa saimme lunastettua lippumme matsiin. Stadionin ympäristö alkoi täyttyä ihmisistä jo hyvissä ajoin iltapäivällä, ja kisamuonat syötyämme istahdimme Reds-fanien suosimaan Albert-pubiin nauttimaan pelinalustunnelmasta. Hermoja raastavaa jännitystä meille tarjosi kuitenkin pankkikorttien toimimattomuus Anfieldin käteisautomaateissa ja missään kaupassa/kuppilassa ei suostuttu kirjoittamaan isompaa summaa kortille. Tämän seurauksena juoksimme ympärä ämpäri lähialuetta etsien meille suotuisaa pankkiautomaattia. Erehdyimme kysymään myös ohjeita paikalliselta kaduntallaajalta, joka osoittatui Evertonin kannattajiksi. Nähtyään punaiset Poolin huivimme ei miekkosen sananen säilä juuri meidän auttamiseksemme avautunut. Onneksi ei saatu kuitenkaan käkättimeen :) Noin tunnin etsinnän jälkeen löysimme viimein automaatin, joka suostui sylkäisemään setelit kouraamme. Helpotus oli valtaisa. Kisajuomia hörppiessämme naurahdimme, että harvoin sitä on tullut oluen eteen noin suurta duunia tehtyä! Mutta yhtä kaikki, ottelun alkuun oli sopivasti enää tunteroinen aikaa, joten käppäilimme hyvissä ajoin stadionille etsimään paikkojamme.
Itse ottelu loppuunmyydyllä Anfield Roadilla oli aika järisyttävä kokemus. 45 000 ihmistä oli hieman muuta, mitä Jyväskylän Harjulla on tullut nähtyä. Joukkueiden marssiessa kentälle kajahti Poolin legendaarinen kannatuslaulu "You'll never walk alone" ilmoille sellaisella tunteella ja voimakkuudella, ettei pieni kyynelkään kaukana ollut. Ottelu oli tasaista vääntöä alusta asti, eikä useilla maalipaikoilla juuri herkuteltu. Jatkoajan haju alkoi jo leijua ilmassa, kun Poolin Dirk Kuyt vihdoin puski pallon kulmasta sisään varsinaisen peliajan 86. minuutilla. Ei ollut riemulla rajaa! Pelin jälkeen Anfieldin ja keskustan pubeissa ei ollut vaikea saada ystäviä :) Jälleen kerran You'll nver walk alone oli enemmän kuin osuva kuvaus tunnelmasta! Vaikka kyse olikin vain Eurooppa-liigan pelistä, missä tunnelma ei yllä lähellekään Valioliigan matsien tasolle, oli kokemus huikea ja ikimuistoinen. Illalla hostellille kamppeita viedessämme totesimme huonetovereidemme olevan Sparta Prahan faneja, jotka luimistelivat kärttyisästi astuessamme sisään huoneeseen. Helpotus oli varmasti molemminpuolinen, kun kerroimme heille lähtevämme vielä jatkamaan juhlia kaupungille. Herrojen matkan oli määrä jatkua seuraavana aamuna jo neljän maissa, joten he jäivät sulattelemaan tappiota unten maille. Haha.
Perjantaina kiersimme Liverpoolissa vielä Maritime Museumin ja International Slavery Museumin ennen paluuta Bangoriin. Molemmat oikein mielenkiintoisia paikkoja. Juna- ja bussimatka takaisin Bangoriin sujui aika uneliaissa merkeissä ja perillä Bangorissa oli miekkosista aika lailla akku lopussa. Nautimme herkullisen illallesin paikallisessa intialaisessa ja hörppäsimme vielä viimeiset oluet pubissa kotimatkan varrella. Unta ei tarvinnut pitkään illalla odotella!
Lauantaiaamuna Miikkis sanoi Moro ja jatkoi matkaansa takaisin Manchesteriin ja edelleen takaisin kotoisaan Suomeen ja Helsinkiin. Meikäläinen hyppäsi puolestaan kurssiporukan kanssa bussiin ja lähdimme tutustumaan viereiseen Angleseyn saareen. Kaikeksi onneksi ilma oli suurimman osan päivästä mitä mainoin, ja huikeista maisemista ja nähtävyyksistä pääsi nauttimaan täysin rinnuksin. Päivän aikana kävimme niin Angleseyn itä- kuin länsirannikollakin ja pysähdyimme muutamassa pienessä kylässä ja kaupungissa. Varsinainen paikallinen erikoisuus löytyy 10 minuutin bussimatkan päästä kotoa. Kyseessä on Llanfairpwllgwyngyllgogerychwyrndrobwllllantysiliogogogochn pikkukylä, jonka nimessä on 57 kirjainta. Sillä meriitillä irtoaa paikka Guinnesin ennätystenkirjasta maailman pisimpänä paikannimenä. Ympäri maailmaa saapuu vuosittain miljoonia ihmisiä pällistelemään kylän rautatieasemaa, vaikkei kylässä muuten ole yhtään mitään nähtävää. Nimi-ihmetyksen lisäksi päädyimme iltapäivästä valtavalle hiekkarannalle Angleseyn länsirannikolle. Näkymät olivat mykistävät ja paikalta löytyis myös muutama kelttiläinen ristimuistomerkkikin. Näin talvisaikaan ranta oli varsin autio ja auringonpalvojia ei juuri hiekoille näkynyt. Keväämmällä meininki voi olla hiukan toinen. Biitsille tulee varmasti vielä palattua!
Päivä oli siis jälleen mitä mainioin ja se sai arvoisensa päätöksen illalla, kun teimme porukalla tortilloja kampuksella. Loppuviikko oli syönyt kuitenkin tätä miestä kokonaisuudessa sen verran, että muiden jäädessä vielä rupattelemaan henkeviä poistuin takavasemmalle nukkumishommiin yhden aikaan yöllä. Tämä päivä onkin mennyt sitten mukavasti pyykkäillessä ja rentoutuessa. Seuraavaksi ruokaa ja sitten hieman lukuhommia. Illalla täytyy käydä porukalla laulamassa onnittelulaulut porukalla saksalaiselle Franzille, joka juhlii synttäreitään. Virallisten kemujen vuoro sitten huomenna.
Ensi sunnuntaina voi olla hankalaa ehtiä bloginkirjoitukseen, kun paluu Lontoosta venyy iltaan saakka. Mutta katsotaan, kuinka äijä jaksaa. Mutta seuraavaan kertaan, Cheers!
Wili
