Paikka auringossa!

Cheers!

On se vaan jännä, miten se tuo keltainen möllykkä tuolla taivaalla jaksaa vetää Wilipertin suupielet lähestulkoon korviin saakka. Viimeisen viikon perusteella uskaltaa jo huoletta tuulettaa kesän tuloa! Jossain vaiheessa reissua on tullut mietiskeltyä, että noinkohan vain kotimaan keväthankia ja Jyväsjärven luistelurataa tulee täälläkin ikävöityä, mutta moiset ajatukset ovat haihtuneet mielestä yhtä nopeasti kuin aamukaste takapihan nurmelta. Hyvää ystävääni, Hiltusen Tomppaa lainatakseni voisin tämänhetkisistä sääolosuhteista todeta että "Maistuu!".

Lähestyvä kesä on näkynyt selvästi myös Bangorin katukuvassa ja ihmisissä. Viime viikon torstaina kaupungin keskusta ja ravitsemusliikkeet täyttyivät ääriään myöten St. Patrick's Dayn juhlijoista. Dublin-vertailut osoittautuivat paikallisten aivopieruiksi, mutta siitä huolimatta kaupungin keskusta tuntui heränneen ensimmäistä kertaa kunnolla eloon talvikauden jälkeen. Jokainen pubi ja terassi olivat täynnä iloisia ihmisiä, livemusa soi ja Guinness virtasi. Luonnollisestihan sitä oli sitten itsellänikin tälläydyttävä juhlakuosin mukaisesti. Loihdimme porukalla itsellemme varsin maukkaat St. Patrick's-lookit ja suuntasimme pubikierrokselle keskustan sykkeeseen. Erittäin jees ilta!

Perjantaina sain vieraan Chesteristä, kun jyväskyläläinen ystäväni, Juhana, saapui visiitille Bangoriin. Buenot ilmat säestivät pakollista keskustakierrosta, ja illalla kutsui luonnollisesti Bangorin yöelämä. Koossa olikin varsin kansainvälinen remmi, sillä espanjalainen Nahia oli saanut vieraakseen kuusi katalaaniystäväänsä, jotka liittyivät ilomielin vahvuuteemme. Vierailijat innostuivat erityisesti meille muille jo hyvinkin rakkaasta illanviettopelistä nimeltä Ring Of Fire. Voi sitä naurun määrää, minkä kyseinen peli sai aikaan! Kyseessä oli kyllä yksi parhaimmista geimeistä koko keväänä, ellei jopa paras! Täydellinen pohjustus mainiolle illalle!

Viikonloppu oli omalta osaltani pyhitetty rentoutumiselle ja kotiaskareiden hoidolle. Kaiken rentoilun ohella saimme viimeisteltyä kevätlomareissumme suunnitelmat lähestulkoon valmiiksi. Irlannin ja Skotlannin kiertomatkasta sitten lähempänä vielä lisää, eihän tuohon enää ole aikaa kuin vajaat kolmisen viikkoa, jei!

Kevään fiilistelyn lisäksi havahduin viikonloppuna huomaamaan notta piru vie, puolessa välissä vaihtokevättä ollaan! Ajatus siitä, että päiviä lammasmailla on vähemmän edessä kuin takana, tuntuu kerrassaan hassulta. Überkliseisesti todeten ajan voi sanoa lentäneen siivillä. Luentojakin on jäljellä enää kahden viikon verran ennen kevätlomaa ja lukuviikkoa. Huhhuh.

Alkuviikosta olenkin painiskellut opintohommien parissa aikaisempaa tarmokkaammin. Vakaana aikomuksenani on saada aimo osa kurssitöistä valmiiksi ennen kevätlomareissua. Luennot loppuvat siis kaikkien kurssien osalta 8. huhtikuuta, jonka jälkeen itselläni ei ole enää lainkaan kontaktiopetusta loppuaikana. Viimeisten esseiden ja seminaaritöiden deadlinet ovat toukokuun puolessa välissä ja siinäpä se kevät sitten opintojen osalta onkin. Todella outo ajatus, mutta toisaalta kuulostaa ihan helkkarin nätiltä! :)

Tämä viikonloppuna meneekin sitten perheen parissa, kun äeti ja iskä saapuvat koleasta Kainuusta hieman haukkaamaan kevätilmaa keuhkoihinsa tänne Bangoriin. Suunnitelmissa on Bangorin silmäilyn lisäksi visiitti johonkin lähikaupunkiin ja mahdollisesti Chesteriin. Jospa sitä pääsisi ensimmäistä kertaa oikeaan ravintolaankin syömään :D

That's it tähän palaan! Loppuun hiukan kuvia jo varsin viehkeästi vihertävästä lähiympäristöstä! Rapsakoita hiihtokelejä Suomen päähän, meitsi lähtee laiturille ottaan arskaa! :)

Cheers!
Wili

Retkeilyä ja Roketirollia!

Hellurei ja hellät tunteet!


Mennyt viikko on ollut yhtä fiilisten vuoristorataa. Omia hienoja uusia kokemuksia ja reissuja on varjostanut luonnollisesti maailman tapahtumat ja Japanin koettelemukset. Uutisia ja hätkähdyttäviä videopätkiä katastrofialueelta on tullut täälläkin seurattua tiiviisti. Aivan karmea meininki. Ensimmäisten tsunamiuutisten tärähdettyä eetteriin huoli Japanissa asuvista ja työskentelevistä ystävistäni oli melkoinen. Oli heti syöksyttävä naamakirjaan varmistamaan, että kavereilla on kaikki ok. Onneksi näin oli ja on edelleenkin. Kaikki asuvat suhteellisen kaukana pahimmista tuhoalueista ja heidän tienoilla oli "vain hieman" tutissut. Mutta kyllähän nää hommat pistää mielen mietteliääksi, sitä alkaa tutkiskelemaan elämää hieman toisenlaisesta perspektiivistä. Omat pikkumurheet ovat mitättömän pieniä verrattuna todelliseen hätään ja suruun, mitä ihmiset joutuvat katastrofialueilla kokemaan. Täältä käsin on vaikea kuitenkaan muuta tehdä kuin heittää lantti avustuslippaaseen ja kääntää ajatukset eteenpäin. Mielenkiintoista on ollut täälläkin huomata japanilaisten suhtautuminen katastrofiin. Huoli omaisista on tietysti ollut kaikilla vahva, mutta muuten kriisiin suhtaudutaan hyvinkin tyynesti. Maanjäristyksiin tottuneet japanilaiset ovat vain todenneet, että tällä kertaa rysähti vain vähän isommin ja eteenpäin on vain jatkettava kuten mummo lumessakin toteaisi. Kieltämättä on jotenkin absurdia kuunnella japanilaisten rauhallisen viileitä tilannearvioita katastrofin vaikutuksista, kun samaan aikaan Suomessa jengi hamstraa joditabletteja ja hössöttää oman turvallisuutensa eteen. Hei oikeesti, jotain rajaa siihen ylireagointiin siellä kotosalla ja tablettirahat avustuslippaisiin! 


Mutta niin, kaikesta huolimatta viikkoon on mahtunut täällä suunnalla monenmoista reissuilua ja mukavuutta! Viime viikonloppu meni lähes kokonaisuudessaan tien päällä. Lauantaina tutustuimme lähiseutuun International Student Unionin järjestämän Historical tourin myötä ja sunnuntaina oli jälleen aika fieldtrippailla Walesin historia-kurssiporukan kanssa! 


Lauantaina lähdimme liikenteeseen heti aamun valjettua. Lähtöpaikalle käppäiltyäni sain huomata ilokseni, että kansainvälisten palveluiden opiskelijavastaava, Manuela, oli hommannut oppaaksemme myös Wales-kurssimme mahtavana opettajana tuntemamme Tecwynin. Odotukset reissun osalta nousivat heti huomattavasti! Sakean sumun ja sateen siivittämänä lähdimme suuntaamaan kohti Snowdonian luonnonpuistoa ja Llechweddin liuskekivikaivosta, joka on yksi Walesin suurimmista. Kaivos toimii edelleenkin, mutta varsin paljon pienemmällä volyymilla, kuin parhaina kukoistuksen päivinään. Myöhempien aikojen mainareiden tavoin laskeuduimme vaunulla aina 400 metriä merenpinnan alapuolelle tutustumaan reiluun kymmeneen kaivantoon. Syvimmillään kaivos on reilun kilometrin verran merenpinnan alapuolella ja kyllähän sitä sai äimistellä, miten tyypit ovat aikanaan kyhänneet koko komeuden käsipelillä kuntoon. Kierros kaivannoilla ja luolastoissa oli mielenkiintoinen ja audio-oppaan avulla tärykalvoille tallentuivat kertomukset mainarien arjesta ja kaivoksen historiasta.

Kaivoskierroksen jälkeen jatkoimme matkaamme Snowdonian huimien laaksojen läpi kohti Penrhynin linnaa, joka sijaitsee aivan Bangorin kyljessä. Valtava, goottilaiseen tyyliin rakennettu linna on kaikinpuolin kiehtova paikka. Kyseessä ei suinkaan ole vanha, kaupungin puolustamista varten kyhätty sotilaslinnake, vaan linnan rakennutti walesilainen mainarimiljonääri, nimeltään Thomas Hopper, 1800-luvun alkupuoliskolla perheellensä asuinpaikaksi. Ymmärrettävästi moinen pröystäily aiheutti närää muiden mainareiden keskuudessa ja Hopper perheineen saikin valtaista halveksuntaa osakseen. Hopper ei tyytynyt myöskään pelkästään ulkoiseen komeuteen, vaan hommasi hämmästyttävän taidekokoelman komistamaan linnan sisätiloja. Jokainen huone on omanlaisensa taideteos, ja löytyypä eräästä nurkkahuoneesta kuuluisa liuskekivisänky, jossa itse kuningatar nukkui linnassa vieraillessaan. Linnan sisälle ei ollut kameroiden kanssa asiaa ja turistit syynättiin portilla kuin lentokentän turvatarkastuksessa konsanaan. Olihan kyllä aikamoinen mesta!

Viikonlopun linna-annos ei suinkaan ollut vielä tässä. Sunnuntaisella fieldtripillä suuntasimme nimittäin heti kärkeen Harlechin linnaan Walesin länsirannikolle. Ilmakin oli hieman toisenlainen kuin lauantaina, ja saimme nauttia Snowdonian komeista näkymistä linnan torniin kiivettyämme. Harlechin linna on yksi vanhimmista vielä pystyssä olevista linnoista koko Walesissa. Linnan rakennutti Englannin kuningas Edvard I Walesin valloituksen yhteydessä 1280-luvulla. Jyrkänteen reunalle rakennetun linnan muureilta avautuivat varsin komeat näkymät niin merelle kuin Snowdonian vuorillekin!

Harlechin linnan jälkeen seuraava kohteemme oli muun muassa maailmankuuluista posliineistaan tunnettu Portmeirionin kylä. Italialaiseen tyyliin rakennetun kylän suunnittelusta ja rakentamisesta vastasi Sie Clough Williams-Ellis vuosien 1925 ja 1975 välillä. Auringonpaisteessa kylpiessään kylä näyttäytyi kaikessa väriloistossaan lähes satumaiselta. Kylä on toiminut monien tv-sarjojen ja elokuvien kuvauspaikkana. Tunnetuin kyseisistä teoksista lienee 60-luvun brittiläinen tv-sarja "The Prisoners". Kylästä löytyy myös luksustason hotelli, jossa brittiläiset leffatähdet ja muut julkkikset tykkäävät kertoman mukaan lomailla ja nauttia luonnon rauhasta. Ehdottomasti yksi komeimmista paikoista, mihin olen kevään aikana tähän asti törmännyt!

Reissun viimeinen etappi oli kylä nimeltä Beddgelert (englanniksi grave of Gelert eli Gelertin hauta) sisämaassa. Kylän nimi juontuu walesilaisesta legendasta, joka kertoo seuraavaa: Gwyneddin prinssi Llywelyn the Great oli metsästysretkellään jättänyt uskollisen koiransa vahtimaan pientä vauvaansa metsästymajaan. Kun prinssi oli palannut reissultaan, hän oli löytänyt koiransa yltä päältä veressä ja huomannut vauvan kadonneen. Hän arveli koiran raadelleen vauvan ja surmasi koiran miekallaan majan lattialle. Heti perään hän kuitenkin kuuli pienen vauvan itkua ja löysi vauvan vahingoittumattomana kehdostaan. Kehdon vieressä verilammikossa makasi kuolleena susi, jonka Gelert oli tappanut tämän yrittäessä hyökätä vauvan kimppuun. Murtunut prinssi järjesti koiralleen juhlalliset hautajaiset, ja legenda kertoo, ettei hän enää koskaan hymyillyt tuon päivän jälkeen.

Kuten olette jo ehkä huomanneetkin, walesilaiset rakastavat legendoja ja kansantaruja. Lähes jokaiseen kylään liittyy omat legendansa ja tarinansa. Lukuisia niistä olen ehtinyt täällä onnekseni jo kuulemaan, äskeinen on kyllä yksi suosikeistani! Paikalliset osaavat todella arvostaa omaa kulttuuriperintöään ja minustakin tuntuu, että olen jälleen askeleen lähempänä matkalla kohti walesilaisen identiteetin jonkinasteista ymmärtämistä.


Kun historiasta ja kulttuurista oli tullut nautittua lähes ähkyyn asti, oli sunnuntai-iltana aika rentoutua hieman toisenlaisen viihteen parissa. Jami-ilta Taverna-pubissa tarjosi jälleen mielenkiintoista seurattavaa, kun paikalliset muusikot ja "muusikot" valtasivat vuoronperään stagen. Aina ei voinut ihan rehellisesti sanottuna olla varma siitä, soitettiinko lavalla oikeasti jotain biisiä vai oliko meininki jotain modernia melusaastetta, jota meikäläisen korvat eivät ole tottuneet vastaanottamaan. Kuitenkin ihmisillä tuntui jälleen kerran olevan mukavaa ja sehän on pääasia. Törmäsin pubissa myös kuorokavereihini, joiden kanssa sovimme notta ensi viikon jameissa rimpautamme muutamat funk-rallit! Jeah!
Ja vaikka lava jäi vielä itselläni valloittamatta sunnuntai-iltana, oli maanantaina tilanne jo toinen. Kuulin jenkkiystävältäni, että paikallisella klubilla järkätään illalla paikallisten bändien toimesta bändi-ilta. Tottahan toki meikäläinen innostui uutisesta kovasti ja olin heti yhdeksän aikaan väijymässä klubilla meininkiä. Yllättäen huomasin olevani baarin ainoa asiakas, jos kitaraa lavalla näppäilevää trubaduuria ei laskettu mukaan. Päätin rohjeta kysymään, tarvitsiko herra kenties rumpalia soittokaverikseen ja tämähän sopi kaverille erinomaisesti. Siinä sitten rokkailtiin reilun puolen tunnin verran ennen illan varsinaisen ohjelman alkamista. Väkeä alkoi pikkuhiljaa saapua klubille ja allekirjoittaneen kaverit ihmettelivät tullessaan, että mitä ihmettä se suomalainen juippi nyt on saanut päähänsä. Hyvin tuntui ihmisille kelpaavan Lynyrd Skynyrdit ja Queens Of The Stone Agesit. Ihan huimiin musiikillisiin nautintoihin ei tietenkään pelkän kitaran, laulun ja rumpujen voimilla ylletty, mutta olipahan ainakin itselleni todella terapeuttinen puolituntinen! :)


Mainittakoon lopuksi vielä, että myös opintopuolella on tapahtunut jonkinasteista edistymistä! Saimme maanantain History & Culture of Wales- kurssin luennolla takaisin ensimmäiset oppimispäiväkirjamme. Numeroarviointi toi mieleeni vanhat kunnon lukioajat, ja ilahduttavasti sain omasta tuotoksestani 8 pojoa kymmenestä mahdollista! Tästä on hyvä jatkaa! Eilen viimeistelin myös valmiiksi tietotekniikkakurssin Powerpoint-esitelmäni aiheesta Child Protection / Children suffering in developing world. Kurssin vetäjä innostui kuullessaan, että työskentelen kesäisin lastensuojelujärjestön leivissä Suomessa. Siispä meikäläinen pyöräytti esitelmän Lasten kesästä ja suomalaisten lasten nykypäivän ongelmista. Esitysvuoroni on vasta vajaan kolmen viikon päästä mutta sainpas kerrankin tehtyä jotakin jo todella hyvissä ajoin! :)


Tänään en sitten enää opintojuttuihin palaakaan, sillä seuraavaksi odottavat St. Patrick's Dayn hulinat ja bileet! Menin eilen muiden kavereideni tavoin lupaamaan saksalaiselle Annalle, että hän saa värjätä myös meikäläisen hiuspehkon vihreäksi :) Täällä asuntolalla on porukka bilettänyt jo aamusta asti. Kuuleman mukaan kaupunki on juhlahumua täynnä, ja ihmiset todella ottavat kaiken ilon irti juhlapäivästä. Monet paikalliset ovat jopa sanoneet, että Bangorin "Patun päivän" kekkerit lyövät laudalta jopa Dublinin vastaavat. Ihan tuohon en usko, mutta mielenkiinnolla lähden tsekkaamaan, mitä ilta tuo tullessaan! Paikallisten juomatavat tuntien toivon, ettei Guinness lopu hanoista kesken ;)


Joten ei muuta kuin Cheers! ja palataan jälleen seuraavalla kerralla!


Vilipertti

Klubilla Freddy Mercuryn kanssa!

Son Moro,

sanoi Wili, kun reilun viikon tauon jälkeen blogipäivityksen rustaamisen aloitti.
Viimeiset päivät Bangorissa ovat sujuneet rutiininomaisesti opintojen, kuorotreenien ja lenkkeilyn sopuisassa harmoniassa. Mitään järisyttävää raportoitavaa ei siis vaihtariopiskelijan arjesta tällä kertaa ole, joten voinen suosiolla keskittyä tiivistämään menneen Lontoon tripin tarinan muotoon! Olipahan vaan muuten aikas huikea reissu se!

Viime viikon torstaina siis tempaisimme pienellä poppoolla tähän Yhdistyneen kuningaskunnan pääkaupunkiin. Junamatka ilman junavaihtoja kestää Bangorista vain reilut kolme tuntia, joten helppo täältä on sinne liikkua! Perillä Lontoossa olimme neljän aikaan iltapäivällä ja ennen hostellille suuntaamista oli tietenkin välittömästi käytävä ikuistamassa itsensä King's Crossin asemalla ja laiturilla 9 3/4, josta Potter ja muut velho-oppilaat joka syksy hyppäävät Tylypahkan junaan. Yksi tärkeimmistä käyntikohteista tuli siis katsastettua hetimmiten, ehheheh.

Alkujaan olimme ajatelleet suuntaavamme jo heti torstaina maailmankuulun Camden Townin markkinakujille, mutta hostellille päästyämme totesimme illan olevan jo sen verran pitkällä, ettemme jaksaneet enää lähteä markkoita katsastamaan. Sitä vastoin karautimme metrolla Piccadilly Circukselle ja ihastelimme hetken kuuluisan valotaulukulman väriloistoa pimenevässä illassa. Hetkeä myöhemmin törmäsimme kadulla kaveriin, joka kaupitteli lippuja London Comedy Clubin Stand up-iltaan. Flyerit lupasivat etukäteen paljon: Englannin tunnetuimpia koomikoita ja televisiosta tuttuja Talk show-isäntiä naurattamassa ihmisiltä vedet silmistä. Piletitkin olivat vain 8 puntaa, joten ajattelimme notta mikä jottei. Totuus oli kuitenkin tarua ihmeellisempää, sillä pian löysimme itsemme läheisen hotellin alakerran kabinetista neljän muun ihmisen kanssa. Penkkejä kabinettiin oli kannettu kokonaiset kymmenen, joten kyseessähän oli lähes täysi tupa. Koomikotkaan eivät tainneet ihan olla Englannin valiojoukkoa, vaan näyttivät pikemmin jostain kaduilta vetäistyiltä wannabe-koomikoilta. Hetkisen verran mietittiin, mihin ihmeen paikkaan olimme itsemme antaneet eksyttää :) Ensimmäisenä lavan valloitti noin viisikymppinen mies nuhjuisissa verkkareissa ja kulahtaneessa flanelipaidassa. Kaverin jutut painottuivat hyvin vahvasti Elämää ja erotiikkaa-osastolle ja etenkin eturivissä istuneen pariskunnan makuuhuone-elämä kiinnosti koomikkoa valtavasti. Julian, Federican ja Ineksen kanssa tuli mietittyä, että jos meno jatkuu samanlaisena, äänestämme jaloillamme ja jätämme lystin sikseen. Onneksi päätimme kuitenkin antaa muille illan esiintyjille mahdollisuuden! Mitään maailmantähtiä eivät hekään olleet, mutta juttujen taso parani huomattavasti ja loppuillan aikana sai useaan otteeseen nauraa oikein kunnolla muun muassa postmodernille runoudelle, epäonniselle rakkauden Don Juanille sekä lampunvarjostimeksi pukeutuneelle partaveijarille, joka jakeli ilmaisia vinkkejä brittipubissa selviämiseen. Konsepti oli jotenkin niin käsittämätön verrattuna kotoiseen Seisomapaikkaklubiin, että hymy oli pyllyssä aina aamunkoittoon asti :)

Perjantaiaamun aloitimme lähes kukonlaulun aikaan aamiaisella hostellilla, jonka jälkeen suuntasimme hetimmiten kohti keskustaa ja British Museumia. Rajallisen aikataulumme vuoksi ehdimme tutkailla museota kolmisen tuntia, mikä oli aivan täysin riittämätön aika kokoelmien täydelliseen haltuunottamiseen. Voi veljet, mikä määrä tavaraa oli näytillä. Tarkimmin tuli koluttua Egyptin historiaosasto muumioineen ja luulöytöineen sekä itseäni myös suuresti kiinnostanut Kreikan historian osasto. Kaiken kaikkiaan hyvin mielenkiintoinen paikka ja sisäänpääsykin vielä opiskelijan kukkarolle mieluinen, siis ilmainen.

Iltapäivästä tsekkasimme sitten Camden Townin kuuluisat tallimarketit ja nautimme päivällisen varsin kansainvälisen keittiön ilmapiirissä. Tarjolla oli herkkuja ainakin intialaisesta, kiinalaisesta, italialaisesta ja amerikkalaisesta keittiöstä. Kyytipojaksi vielä Guinness-tuoppi World's End-pubissa niin kylläpähän maistui! Olen usein huomannut nauttivani suunnattomasti maailmanmenon ihmettelemisestä valtaisan ihmisvilinän keskellä. Camden Town tarjosi tähän kyllä huikeat puitteet. Tuijotellessa monenkirjavaa joukkoa eri kansalaisuuksien ja muotisuuntien edustajia sitä tuntee itsensä jotenkin hienolla tavalla anonyymiksi, mutta kuitenkin samaan kokonaisuuteen omalla tärkeällä ja persoonallisella tavalla kuuluvaksi. Huh, menipä filosofiseksi :)

Markkinoilla vietetyn iltapäivän jälkeen kiirehdimme hostellille hieman hengähtämään ja puhdistautumaan illan musikaalia varten. Queen-musikaali "We Will Rock You" tärähtikin sitten siihen malliin Dominion Theatressa, että ylistävien laatusanojen kirjoittaminen ei riitä missään määrin tekemään oikeutta upealle musikaalille. Kertakaikkiaan se oli Viihdettä isolla V:llä ja joka sekunnista tuli kyllä nautittua. Melko uskomatonta meininkiä on se, että kyseisen musikaalin on viimeisen yhdeksän vuoden aikana nähnyt yli 12 miljoonaa ihmistä ympäri maailman. Huh. Taas kerran kokemus, joka ei ihan heti mielestä pyyhkiydy.

Vielä musikaalin jälkeenkin reissu jatkui Queenin hengessä ja Freddie Mercuryn jalanjäljillä. Samassa hostelhuoneessa kanssamme sattui nimittäin asustamaan italialainen kaksikko, Vincenzo ja serkkunsa Alfonsina. Vincenzo oli ulkonäöltään ja habitukseltaan kuin ilmetty Queenin keulahahmo tuuheine Freddiemaisine viiksineen. Opiskelujensa ohella 27-vuotias italiaisjamppa elättää itsensä laulamalla Italian tunnetuimmassa Queen-coverbändissä nimeltä Queen of Bulsara. Yhtyeellä on takana lukuisia keikkoja ja tv-esiintymisiä, ja nyt Vincenzo oli haistelemassa bändille mahdollisuuksia levittää Queenin ilosanomaa myös saapasmaan ulkopuolelle ja nimenomaan alkuperäisen yhtyeen synnyinsijoille. Lauantai kuluikin kokonaisuudessaan hengaillessa italialaisen parivaljakon seurassa. Todella sydämellisiä ja mahtavia ihmisiä. Päivän aikana ehdittiin todistamaan vartijoidenvaihto Buckinhamin palatsissa, näkemään parlamenttitalo ja Big Ben, veneilemään Thames-joella jokiristeilyn merkeissä ja syömään päivällinen Tower Bridgen kupeessa. Illan jo hämärtyessä suuntasimme vielä katsastamaan ala-asteenkin englanninkirjoista tutun Harrodsin tavaratalon ja Lontoon Hard Rock Cafen, jonka instrumentti- ja esinekokoelma sai musadiggarin hieraisemaan silmiään kerran jos toisenkin.

Sunnuntaiaamuna oli aika sanoa hyvästit italialaisille ystävillemme. Serkukset olivat niin otettuja seurastamme, että lupasivat tulla joskus Suomeenkin vierailulle. Lisäksi Vincenzo lupasi lähettää bändinsä tulevan live-DVD:n ja VIP-passin mahdolliselle tulevalle Lontoon keikalle! :) Hehe! Aikamoista. Kun serkukset olivat lähteneet jatkamaan matkaansa kohti Italiaa, lähdimme vielä Federican kanssa tutustumaan Notting Hillin kuvankauniisiin katuihin ja rakennuksiin. Bortabellon markkinakatu täyttyi silmänräpäyksessä ihmisistä ja paluumatka metroasemalle oli aikamoista pujottelua. Vielä ennen kotiinpaluuta ehdimme vierailla Lontoon eläintarhassa morjenstamassa serkkuja ja muitakin viidakon eläimiä. Taisi olla allekirjoittaneella kyseessä ensimmäinen eläintarhareissu lähes kymmeneen vuoteen, joten kylläpähän oli ihan hauskaa käydä ihmettelemässä elukoiden elämää.

Eläintarhan jälkeen olikin sitten jo aikana noutaa kapsäkit hostellilta ja kääntää nokka takaisin kohti Bangoria. Lontoo näytti todellakin parhaat puolensa neljän päivän aikana ja monenmonta paikkaa jäi vielä odottamaan Wilperin vierailua! Viimeistään toukokuussa täytyy jälleen kaupunkiin kyllä palata, ehdottomasti!

Tällaisia tarinoita siis Lontoosta. Tuleva viikonloppu tuo tullessaan jälleen monenmoista ohjelmaa. Lauantaina on vuorossa International Student Unionin järkkäämä historiakierros erääseen kaivokseen ja lähiseudun linnaan, pätevän oppaan kera tietty. Sunnuntaina jatkamme lähiseutuun ja Walesin historiaan tutustumista historiakurssin fieldtripin myötä. Tällä kertaa ohjelmassa Harlechin linnaan ja Portmeirionin kylään tutustumista. Niistä sitten enemmän seuraavalla kerralla. Tänä iltana leffaa kattoon True Grit. Jeah!

Mukavata loppuviikkoa itse kullekin!

Ja otetaans tähä vielä pieni loppukevennys!
Jotkut tällä hetkellä myös vaihtarielämästä nauttivista ystävistäni ovat omissa blogeissaan maininneet kuulleensa kaduilla kävellessään ties minkäjaisia huuteluja ohiajavista autoista. Yleensä huutelut ovat kohdistuneet nimenomaan naissukupuolen edustajiin ja huuteluiden asiasisältö ei ole päätä huimannut. Täälläkin muutamat kaverit ovat kertoneet kokeneensa saman joitamia kertoja. Asialle on tullut naureskeltua ja pohdittua, että Suomessa tällainen kulttuuri on vielä aika lapsenkengissä.
Noh, joka tapauksessa, tapahtuipa näin Vilille viime viikolla:
Olin kävelemässä luennolle keskustan suuntaan kun kuulin lähestyvän auton äänen takaani. Tullessaan kohdalleni auto hieman hidasti ja etuikkunaa veivattiin auki pelkääjän paikalta. Ennen kuin ehdin päätäni kääntää, kuului autosta neljän neitokaisen yhteinen kajautus selvällä Lontoon murteella "You have such a great ass!" ja hihitystä päälle. Nii että mitä että!?!? Jokseenkin huvittuneena jäin auton perään katselemaan ja luennolle päästyäni täytyi heti kysyä kaverilta, oliko joku kenties liimannut jonkun hassun tarran takamukseeni vai oliko se muuten vain kenties likainen. Ei kumpaistakaan. Olivat tainneet typykät nauttia muutaman tölkin dietti-Colaa liikaa :) Ei sillä, huudelkoot mun puolesta, ei tommosesta nyt voi ainakaan pahasti mieltänsä pahoittaa! Hoho.