Mennyt viikko on ollut yhtä fiilisten vuoristorataa. Omia hienoja uusia kokemuksia ja reissuja on varjostanut luonnollisesti maailman tapahtumat ja Japanin koettelemukset. Uutisia ja hätkähdyttäviä videopätkiä katastrofialueelta on tullut täälläkin seurattua tiiviisti. Aivan karmea meininki. Ensimmäisten tsunamiuutisten tärähdettyä eetteriin huoli Japanissa asuvista ja työskentelevistä ystävistäni oli melkoinen. Oli heti syöksyttävä naamakirjaan varmistamaan, että kavereilla on kaikki ok. Onneksi näin oli ja on edelleenkin. Kaikki asuvat suhteellisen kaukana pahimmista tuhoalueista ja heidän tienoilla oli "vain hieman" tutissut. Mutta kyllähän nää hommat pistää mielen mietteliääksi, sitä alkaa tutkiskelemaan elämää hieman toisenlaisesta perspektiivistä. Omat pikkumurheet ovat mitättömän pieniä verrattuna todelliseen hätään ja suruun, mitä ihmiset joutuvat katastrofialueilla kokemaan. Täältä käsin on vaikea kuitenkaan muuta tehdä kuin heittää lantti avustuslippaaseen ja kääntää ajatukset eteenpäin. Mielenkiintoista on ollut täälläkin huomata japanilaisten suhtautuminen katastrofiin. Huoli omaisista on tietysti ollut kaikilla vahva, mutta muuten kriisiin suhtaudutaan hyvinkin tyynesti. Maanjäristyksiin tottuneet japanilaiset ovat vain todenneet, että tällä kertaa rysähti vain vähän isommin ja eteenpäin on vain jatkettava kuten mummo lumessakin toteaisi. Kieltämättä on jotenkin absurdia kuunnella japanilaisten rauhallisen viileitä tilannearvioita katastrofin vaikutuksista, kun samaan aikaan Suomessa jengi hamstraa joditabletteja ja hössöttää oman turvallisuutensa eteen. Hei oikeesti, jotain rajaa siihen ylireagointiin siellä kotosalla ja tablettirahat avustuslippaisiin!
Mutta niin, kaikesta huolimatta viikkoon on mahtunut täällä suunnalla monenmoista reissuilua ja mukavuutta! Viime viikonloppu meni lähes kokonaisuudessaan tien päällä. Lauantaina tutustuimme lähiseutuun International Student Unionin järjestämän Historical tourin myötä ja sunnuntaina oli jälleen aika fieldtrippailla Walesin historia-kurssiporukan kanssa!
Lauantaina lähdimme liikenteeseen heti aamun valjettua. Lähtöpaikalle käppäiltyäni sain huomata ilokseni, että kansainvälisten palveluiden opiskelijavastaava, Manuela, oli hommannut oppaaksemme myös Wales-kurssimme mahtavana opettajana tuntemamme Tecwynin. Odotukset reissun osalta nousivat heti huomattavasti! Sakean sumun ja sateen siivittämänä lähdimme suuntaamaan kohti Snowdonian luonnonpuistoa ja Llechweddin liuskekivikaivosta, joka on yksi Walesin suurimmista. Kaivos toimii edelleenkin, mutta varsin paljon pienemmällä volyymilla, kuin parhaina kukoistuksen päivinään. Myöhempien aikojen mainareiden tavoin laskeuduimme vaunulla aina 400 metriä merenpinnan alapuolelle tutustumaan reiluun kymmeneen kaivantoon. Syvimmillään kaivos on reilun kilometrin verran merenpinnan alapuolella ja kyllähän sitä sai äimistellä, miten tyypit ovat aikanaan kyhänneet koko komeuden käsipelillä kuntoon. Kierros kaivannoilla ja luolastoissa oli mielenkiintoinen ja audio-oppaan avulla tärykalvoille tallentuivat kertomukset mainarien arjesta ja kaivoksen historiasta.
Kaivoskierroksen jälkeen jatkoimme matkaamme Snowdonian huimien laaksojen läpi kohti Penrhynin linnaa, joka sijaitsee aivan Bangorin kyljessä. Valtava, goottilaiseen tyyliin rakennettu linna on kaikinpuolin kiehtova paikka. Kyseessä ei suinkaan ole vanha, kaupungin puolustamista varten kyhätty sotilaslinnake, vaan linnan rakennutti walesilainen mainarimiljonääri, nimeltään Thomas Hopper, 1800-luvun alkupuoliskolla perheellensä asuinpaikaksi. Ymmärrettävästi moinen pröystäily aiheutti närää muiden mainareiden keskuudessa ja Hopper perheineen saikin valtaista halveksuntaa osakseen. Hopper ei tyytynyt myöskään pelkästään ulkoiseen komeuteen, vaan hommasi hämmästyttävän taidekokoelman komistamaan linnan sisätiloja. Jokainen huone on omanlaisensa taideteos, ja löytyypä eräästä nurkkahuoneesta kuuluisa liuskekivisänky, jossa itse kuningatar nukkui linnassa vieraillessaan. Linnan sisälle ei ollut kameroiden kanssa asiaa ja turistit syynättiin portilla kuin lentokentän turvatarkastuksessa konsanaan. Olihan kyllä aikamoinen mesta!
Viikonlopun linna-annos ei suinkaan ollut vielä tässä. Sunnuntaisella fieldtripillä suuntasimme nimittäin heti kärkeen Harlechin linnaan Walesin länsirannikolle. Ilmakin oli hieman toisenlainen kuin lauantaina, ja saimme nauttia Snowdonian komeista näkymistä linnan torniin kiivettyämme. Harlechin linna on yksi vanhimmista vielä pystyssä olevista linnoista koko Walesissa. Linnan rakennutti Englannin kuningas Edvard I Walesin valloituksen yhteydessä 1280-luvulla. Jyrkänteen reunalle rakennetun linnan muureilta avautuivat varsin komeat näkymät niin merelle kuin Snowdonian vuorillekin!
Harlechin linnan jälkeen seuraava kohteemme oli muun muassa maailmankuuluista posliineistaan tunnettu Portmeirionin kylä. Italialaiseen tyyliin rakennetun kylän suunnittelusta ja rakentamisesta vastasi Sie Clough Williams-Ellis vuosien 1925 ja 1975 välillä. Auringonpaisteessa kylpiessään kylä näyttäytyi kaikessa väriloistossaan lähes satumaiselta. Kylä on toiminut monien tv-sarjojen ja elokuvien kuvauspaikkana. Tunnetuin kyseisistä teoksista lienee 60-luvun brittiläinen tv-sarja "The Prisoners". Kylästä löytyy myös luksustason hotelli, jossa brittiläiset leffatähdet ja muut julkkikset tykkäävät kertoman mukaan lomailla ja nauttia luonnon rauhasta. Ehdottomasti yksi komeimmista paikoista, mihin olen kevään aikana tähän asti törmännyt!
Reissun viimeinen etappi oli kylä nimeltä Beddgelert (englanniksi grave of Gelert eli Gelertin hauta) sisämaassa. Kylän nimi juontuu walesilaisesta legendasta, joka kertoo seuraavaa: Gwyneddin prinssi Llywelyn the Great oli metsästysretkellään jättänyt uskollisen koiransa vahtimaan pientä vauvaansa metsästymajaan. Kun prinssi oli palannut reissultaan, hän oli löytänyt koiransa yltä päältä veressä ja huomannut vauvan kadonneen. Hän arveli koiran raadelleen vauvan ja surmasi koiran miekallaan majan lattialle. Heti perään hän kuitenkin kuuli pienen vauvan itkua ja löysi vauvan vahingoittumattomana kehdostaan. Kehdon vieressä verilammikossa makasi kuolleena susi, jonka Gelert oli tappanut tämän yrittäessä hyökätä vauvan kimppuun. Murtunut prinssi järjesti koiralleen juhlalliset hautajaiset, ja legenda kertoo, ettei hän enää koskaan hymyillyt tuon päivän jälkeen.
Kuten olette jo ehkä huomanneetkin, walesilaiset rakastavat legendoja ja kansantaruja. Lähes jokaiseen kylään liittyy omat legendansa ja tarinansa. Lukuisia niistä olen ehtinyt täällä onnekseni jo kuulemaan, äskeinen on kyllä yksi suosikeistani! Paikalliset osaavat todella arvostaa omaa kulttuuriperintöään ja minustakin tuntuu, että olen jälleen askeleen lähempänä matkalla kohti walesilaisen identiteetin jonkinasteista ymmärtämistä.
Kun historiasta ja kulttuurista oli tullut nautittua lähes ähkyyn asti, oli sunnuntai-iltana aika rentoutua hieman toisenlaisen viihteen parissa. Jami-ilta Taverna-pubissa tarjosi jälleen mielenkiintoista seurattavaa, kun paikalliset muusikot ja "muusikot" valtasivat vuoronperään stagen. Aina ei voinut ihan rehellisesti sanottuna olla varma siitä, soitettiinko lavalla oikeasti jotain biisiä vai oliko meininki jotain modernia melusaastetta, jota meikäläisen korvat eivät ole tottuneet vastaanottamaan. Kuitenkin ihmisillä tuntui jälleen kerran olevan mukavaa ja sehän on pääasia. Törmäsin pubissa myös kuorokavereihini, joiden kanssa sovimme notta ensi viikon jameissa rimpautamme muutamat funk-rallit! Jeah!
Ja vaikka lava jäi vielä itselläni valloittamatta sunnuntai-iltana, oli maanantaina tilanne jo toinen. Kuulin jenkkiystävältäni, että paikallisella klubilla järkätään illalla paikallisten bändien toimesta bändi-ilta. Tottahan toki meikäläinen innostui uutisesta kovasti ja olin heti yhdeksän aikaan väijymässä klubilla meininkiä. Yllättäen huomasin olevani baarin ainoa asiakas, jos kitaraa lavalla näppäilevää trubaduuria ei laskettu mukaan. Päätin rohjeta kysymään, tarvitsiko herra kenties rumpalia soittokaverikseen ja tämähän sopi kaverille erinomaisesti. Siinä sitten rokkailtiin reilun puolen tunnin verran ennen illan varsinaisen ohjelman alkamista. Väkeä alkoi pikkuhiljaa saapua klubille ja allekirjoittaneen kaverit ihmettelivät tullessaan, että mitä ihmettä se suomalainen juippi nyt on saanut päähänsä. Hyvin tuntui ihmisille kelpaavan Lynyrd Skynyrdit ja Queens Of The Stone Agesit. Ihan huimiin musiikillisiin nautintoihin ei tietenkään pelkän kitaran, laulun ja rumpujen voimilla ylletty, mutta olipahan ainakin itselleni todella terapeuttinen puolituntinen! :)
Mainittakoon lopuksi vielä, että myös opintopuolella on tapahtunut jonkinasteista edistymistä! Saimme maanantain History & Culture of Wales- kurssin luennolla takaisin ensimmäiset oppimispäiväkirjamme. Numeroarviointi toi mieleeni vanhat kunnon lukioajat, ja ilahduttavasti sain omasta tuotoksestani 8 pojoa kymmenestä mahdollista! Tästä on hyvä jatkaa! Eilen viimeistelin myös valmiiksi tietotekniikkakurssin Powerpoint-esitelmäni aiheesta Child Protection / Children suffering in developing world. Kurssin vetäjä innostui kuullessaan, että työskentelen kesäisin lastensuojelujärjestön leivissä Suomessa. Siispä meikäläinen pyöräytti esitelmän Lasten kesästä ja suomalaisten lasten nykypäivän ongelmista. Esitysvuoroni on vasta vajaan kolmen viikon päästä mutta sainpas kerrankin tehtyä jotakin jo todella hyvissä ajoin! :)
Tänään en sitten enää opintojuttuihin palaakaan, sillä seuraavaksi odottavat St. Patrick's Dayn hulinat ja bileet! Menin eilen muiden kavereideni tavoin lupaamaan saksalaiselle Annalle, että hän saa värjätä myös meikäläisen hiuspehkon vihreäksi :) Täällä asuntolalla on porukka bilettänyt jo aamusta asti. Kuuleman mukaan kaupunki on juhlahumua täynnä, ja ihmiset todella ottavat kaiken ilon irti juhlapäivästä. Monet paikalliset ovat jopa sanoneet, että Bangorin "Patun päivän" kekkerit lyövät laudalta jopa Dublinin vastaavat. Ihan tuohon en usko, mutta mielenkiinnolla lähden tsekkaamaan, mitä ilta tuo tullessaan! Paikallisten juomatavat tuntien toivon, ettei Guinness lopu hanoista kesken ;)
Joten ei muuta kuin Cheers! ja palataan jälleen seuraavalla kerralla!
Vilipertti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti