sanoi Wili, kun reilun viikon tauon jälkeen blogipäivityksen rustaamisen aloitti.
Viimeiset päivät Bangorissa ovat sujuneet rutiininomaisesti opintojen, kuorotreenien ja lenkkeilyn sopuisassa harmoniassa. Mitään järisyttävää raportoitavaa ei siis vaihtariopiskelijan arjesta tällä kertaa ole, joten voinen suosiolla keskittyä tiivistämään menneen Lontoon tripin tarinan muotoon! Olipahan vaan muuten aikas huikea reissu se!
Viime viikon torstaina siis tempaisimme pienellä poppoolla tähän Yhdistyneen kuningaskunnan pääkaupunkiin. Junamatka ilman junavaihtoja kestää Bangorista vain reilut kolme tuntia, joten helppo täältä on sinne liikkua! Perillä Lontoossa olimme neljän aikaan iltapäivällä ja ennen hostellille suuntaamista oli tietenkin välittömästi käytävä ikuistamassa itsensä King's Crossin asemalla ja laiturilla 9 3/4, josta Potter ja muut velho-oppilaat joka syksy hyppäävät Tylypahkan junaan. Yksi tärkeimmistä käyntikohteista tuli siis katsastettua hetimmiten, ehheheh.
Alkujaan olimme ajatelleet suuntaavamme jo heti torstaina maailmankuulun Camden Townin markkinakujille, mutta hostellille päästyämme totesimme illan olevan jo sen verran pitkällä, ettemme jaksaneet enää lähteä markkoita katsastamaan. Sitä vastoin karautimme metrolla Piccadilly Circukselle ja ihastelimme hetken kuuluisan valotaulukulman väriloistoa pimenevässä illassa. Hetkeä myöhemmin törmäsimme kadulla kaveriin, joka kaupitteli lippuja London Comedy Clubin Stand up-iltaan. Flyerit lupasivat etukäteen paljon: Englannin tunnetuimpia koomikoita ja televisiosta tuttuja Talk show-isäntiä naurattamassa ihmisiltä vedet silmistä. Piletitkin olivat vain 8 puntaa, joten ajattelimme notta mikä jottei. Totuus oli kuitenkin tarua ihmeellisempää, sillä pian löysimme itsemme läheisen hotellin alakerran kabinetista neljän muun ihmisen kanssa. Penkkejä kabinettiin oli kannettu kokonaiset kymmenen, joten kyseessähän oli lähes täysi tupa. Koomikotkaan eivät tainneet ihan olla Englannin valiojoukkoa, vaan näyttivät pikemmin jostain kaduilta vetäistyiltä wannabe-koomikoilta. Hetkisen verran mietittiin, mihin ihmeen paikkaan olimme itsemme antaneet eksyttää :) Ensimmäisenä lavan valloitti noin viisikymppinen mies nuhjuisissa verkkareissa ja kulahtaneessa flanelipaidassa. Kaverin jutut painottuivat hyvin vahvasti Elämää ja erotiikkaa-osastolle ja etenkin eturivissä istuneen pariskunnan makuuhuone-elämä kiinnosti koomikkoa valtavasti. Julian, Federican ja Ineksen kanssa tuli mietittyä, että jos meno jatkuu samanlaisena, äänestämme jaloillamme ja jätämme lystin sikseen. Onneksi päätimme kuitenkin antaa muille illan esiintyjille mahdollisuuden! Mitään maailmantähtiä eivät hekään olleet, mutta juttujen taso parani huomattavasti ja loppuillan aikana sai useaan otteeseen nauraa oikein kunnolla muun muassa postmodernille runoudelle, epäonniselle rakkauden Don Juanille sekä lampunvarjostimeksi pukeutuneelle partaveijarille, joka jakeli ilmaisia vinkkejä brittipubissa selviämiseen. Konsepti oli jotenkin niin käsittämätön verrattuna kotoiseen Seisomapaikkaklubiin, että hymy oli pyllyssä aina aamunkoittoon asti :)
Perjantaiaamun aloitimme lähes kukonlaulun aikaan aamiaisella hostellilla, jonka jälkeen suuntasimme hetimmiten kohti keskustaa ja British Museumia. Rajallisen aikataulumme vuoksi ehdimme tutkailla museota kolmisen tuntia, mikä oli aivan täysin riittämätön aika kokoelmien täydelliseen haltuunottamiseen. Voi veljet, mikä määrä tavaraa oli näytillä. Tarkimmin tuli koluttua Egyptin historiaosasto muumioineen ja luulöytöineen sekä itseäni myös suuresti kiinnostanut Kreikan historian osasto. Kaiken kaikkiaan hyvin mielenkiintoinen paikka ja sisäänpääsykin vielä opiskelijan kukkarolle mieluinen, siis ilmainen.
Iltapäivästä tsekkasimme sitten Camden Townin kuuluisat tallimarketit ja nautimme päivällisen varsin kansainvälisen keittiön ilmapiirissä. Tarjolla oli herkkuja ainakin intialaisesta, kiinalaisesta, italialaisesta ja amerikkalaisesta keittiöstä. Kyytipojaksi vielä Guinness-tuoppi World's End-pubissa niin kylläpähän maistui! Olen usein huomannut nauttivani suunnattomasti maailmanmenon ihmettelemisestä valtaisan ihmisvilinän keskellä. Camden Town tarjosi tähän kyllä huikeat puitteet. Tuijotellessa monenkirjavaa joukkoa eri kansalaisuuksien ja muotisuuntien edustajia sitä tuntee itsensä jotenkin hienolla tavalla anonyymiksi, mutta kuitenkin samaan kokonaisuuteen omalla tärkeällä ja persoonallisella tavalla kuuluvaksi. Huh, menipä filosofiseksi :)
Markkinoilla vietetyn iltapäivän jälkeen kiirehdimme hostellille hieman hengähtämään ja puhdistautumaan illan musikaalia varten. Queen-musikaali "We Will Rock You" tärähtikin sitten siihen malliin Dominion Theatressa, että ylistävien laatusanojen kirjoittaminen ei riitä missään määrin tekemään oikeutta upealle musikaalille. Kertakaikkiaan se oli Viihdettä isolla V:llä ja joka sekunnista tuli kyllä nautittua. Melko uskomatonta meininkiä on se, että kyseisen musikaalin on viimeisen yhdeksän vuoden aikana nähnyt yli 12 miljoonaa ihmistä ympäri maailman. Huh. Taas kerran kokemus, joka ei ihan heti mielestä pyyhkiydy.
Vielä musikaalin jälkeenkin reissu jatkui Queenin hengessä ja Freddie Mercuryn jalanjäljillä. Samassa hostelhuoneessa kanssamme sattui nimittäin asustamaan italialainen kaksikko, Vincenzo ja serkkunsa Alfonsina. Vincenzo oli ulkonäöltään ja habitukseltaan kuin ilmetty Queenin keulahahmo tuuheine Freddiemaisine viiksineen. Opiskelujensa ohella 27-vuotias italiaisjamppa elättää itsensä laulamalla Italian tunnetuimmassa Queen-coverbändissä nimeltä Queen of Bulsara. Yhtyeellä on takana lukuisia keikkoja ja tv-esiintymisiä, ja nyt Vincenzo oli haistelemassa bändille mahdollisuuksia levittää Queenin ilosanomaa myös saapasmaan ulkopuolelle ja nimenomaan alkuperäisen yhtyeen synnyinsijoille. Lauantai kuluikin kokonaisuudessaan hengaillessa italialaisen parivaljakon seurassa. Todella sydämellisiä ja mahtavia ihmisiä. Päivän aikana ehdittiin todistamaan vartijoidenvaihto Buckinhamin palatsissa, näkemään parlamenttitalo ja Big Ben, veneilemään Thames-joella jokiristeilyn merkeissä ja syömään päivällinen Tower Bridgen kupeessa. Illan jo hämärtyessä suuntasimme vielä katsastamaan ala-asteenkin englanninkirjoista tutun Harrodsin tavaratalon ja Lontoon Hard Rock Cafen, jonka instrumentti- ja esinekokoelma sai musadiggarin hieraisemaan silmiään kerran jos toisenkin.
Sunnuntaiaamuna oli aika sanoa hyvästit italialaisille ystävillemme. Serkukset olivat niin otettuja seurastamme, että lupasivat tulla joskus Suomeenkin vierailulle. Lisäksi Vincenzo lupasi lähettää bändinsä tulevan live-DVD:n ja VIP-passin mahdolliselle tulevalle Lontoon keikalle! :) Hehe! Aikamoista. Kun serkukset olivat lähteneet jatkamaan matkaansa kohti Italiaa, lähdimme vielä Federican kanssa tutustumaan Notting Hillin kuvankauniisiin katuihin ja rakennuksiin. Bortabellon markkinakatu täyttyi silmänräpäyksessä ihmisistä ja paluumatka metroasemalle oli aikamoista pujottelua. Vielä ennen kotiinpaluuta ehdimme vierailla Lontoon eläintarhassa morjenstamassa serkkuja ja muitakin viidakon eläimiä. Taisi olla allekirjoittaneella kyseessä ensimmäinen eläintarhareissu lähes kymmeneen vuoteen, joten kylläpähän oli ihan hauskaa käydä ihmettelemässä elukoiden elämää.
Eläintarhan jälkeen olikin sitten jo aikana noutaa kapsäkit hostellilta ja kääntää nokka takaisin kohti Bangoria. Lontoo näytti todellakin parhaat puolensa neljän päivän aikana ja monenmonta paikkaa jäi vielä odottamaan Wilperin vierailua! Viimeistään toukokuussa täytyy jälleen kaupunkiin kyllä palata, ehdottomasti!
Tällaisia tarinoita siis Lontoosta. Tuleva viikonloppu tuo tullessaan jälleen monenmoista ohjelmaa. Lauantaina on vuorossa International Student Unionin järkkäämä historiakierros erääseen kaivokseen ja lähiseudun linnaan, pätevän oppaan kera tietty. Sunnuntaina jatkamme lähiseutuun ja Walesin historiaan tutustumista historiakurssin fieldtripin myötä. Tällä kertaa ohjelmassa Harlechin linnaan ja Portmeirionin kylään tutustumista. Niistä sitten enemmän seuraavalla kerralla. Tänä iltana leffaa kattoon True Grit. Jeah!
Mukavata loppuviikkoa itse kullekin!
Ja otetaans tähä vielä pieni loppukevennys!
Jotkut tällä hetkellä myös vaihtarielämästä nauttivista ystävistäni ovat omissa blogeissaan maininneet kuulleensa kaduilla kävellessään ties minkäjaisia huuteluja ohiajavista autoista. Yleensä huutelut ovat kohdistuneet nimenomaan naissukupuolen edustajiin ja huuteluiden asiasisältö ei ole päätä huimannut. Täälläkin muutamat kaverit ovat kertoneet kokeneensa saman joitamia kertoja. Asialle on tullut naureskeltua ja pohdittua, että Suomessa tällainen kulttuuri on vielä aika lapsenkengissä.
Noh, joka tapauksessa, tapahtuipa näin Vilille viime viikolla:
Olin kävelemässä luennolle keskustan suuntaan kun kuulin lähestyvän auton äänen takaani. Tullessaan kohdalleni auto hieman hidasti ja etuikkunaa veivattiin auki pelkääjän paikalta. Ennen kuin ehdin päätäni kääntää, kuului autosta neljän neitokaisen yhteinen kajautus selvällä Lontoon murteella "You have such a great ass!" ja hihitystä päälle. Nii että mitä että!?!? Jokseenkin huvittuneena jäin auton perään katselemaan ja luennolle päästyäni täytyi heti kysyä kaverilta, oliko joku kenties liimannut jonkun hassun tarran takamukseeni vai oliko se muuten vain kenties likainen. Ei kumpaistakaan. Olivat tainneet typykät nauttia muutaman tölkin dietti-Colaa liikaa :) Ei sillä, huudelkoot mun puolesta, ei tommosesta nyt voi ainakaan pahasti mieltänsä pahoittaa! Hoho.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti