Niinhän siinä tietenkin kävi, ettei reissun päältä ehtinyt kertaakaan blogipäivityksen muodossa linjoille palata. Facebook-minuutitkin ranskalaisella läppärillä olivat harvinaista herkkua, mutta toisaalta olishan se ollut hölmön hommaa napottaa naamakirjassa joka hetki kun nähtävää ja koettavaa riitti yllin kyllin. Voitte ehkä arvata (tai sitten ette), että on hieman hankalaa muistaa lomareissun jokainen maukas detalji, mutta yritetään nyt kuitenkin jonkinlainen koonti kyhätä kasaan.
Kaksi viikkoa sitten lauantaiaamuna tämä jantteri heräsi yllättävän pirteänä. Syynä ei niinkään ollut pitkät yöunet, vaan edessä siintävä kaksiviikkoinen reissu kohti tuntematonta! Matka suomalais-saksalaisen reissupoppoon kanssa starttasi siis aamupäivästä Bangorin juna-asemalta, josta oli edessä varsin nopea siirtyminen rannikolle Holyhead-nimisen kaupungin satamaan. Merimatka Holyheadista Dubliniin sujui ihanteellisessa merisäässä leppoisan tuulen puhallellessa, ja reilun kolmen tunnin seilailun jälkeen löysimme itsemme ihmettelemästä bussivuoroja Dublinin satamasta keskustaan. Valuuttakin muuttui pitkän tauon jälkeen kotoisaksi euroksi ja punnat saivat hetkeksi unohtua.
Dublinin keskustassa osa porukastamme lähti välittömästi noutamaan vuokra-autojamme autovuokraamolta. Meikäläinen ja Veera kipaistiin sillä välin Suomen suurlähetystöön äänestämään. Suurlähetystössä oli mukavaa väkeä ja kotoista Fazerin sinistä tarjoiltiin äänestyshommien kyytipojaksi. Hyvillä mielin (tuossa vaiheessa vielä autuaan tietämättöminä tulevasta vaalituloksesta) yhytimme muun porukan autovuokraamon pihalta, ja matka kohti Kilkennyä sai alkaa. Kuten road trippeihin kuuluu, ensimmäiset kommellukset odottivat kirjaimellisesti jo heti ensimmäisen kulman takana. Naapuriauton Vera-kuski kaasutti edestämme keskelle iltapäiväruuhkaa ja katosi kyytiläisineen Dublinin automereen. Sekuntia myöhemmin huomasimme, että ainoa reittikarttamme oli tietenkin jäänyt toiseen autoon. Ainoaksi tehtäväksemme jäi jäädä tuijottelemaan moottoriteiden opastustauluja, jotta löytäisimme edes jonkinlaisen väylän ulos kaupungista. Ja sellainenhan löytyikin onneksi tuota pikaa. Epäonneksi olimme ehtineet jo kaupungin eteläpäätyyn ja olimme siis matkalla kohti itärannikkoa, toisin sanoen täysin päinvastaiseen suuntaan mihin oli tarkoitus. Ei muuta kuin ensimmäistä liittymästä ulos ja täyskäännös takaisin päin. Tämän jälkeen saimme vihdoin puhelinyhteyden toiseen autoon, ja kuulimme heidän löytäneen myös pienen seikkailun jälkeen oikealle baanalle. Arviolta kolmen vartin haahuilun jälkeen löysimme itsekin oikean väylän ja yhytimme hetkeä myöhemmin muut jossain Dublinin esikaupunkiseudulla. Kaikesta huolimatta kohtalaisen hyvä suoritus ilman minkäänlaista karttaa kuljettajalta, joka ei ollut kertaakaan aikaisemmin ajanut "vääränpuoleista" liikennettä.
Ajomatka Dublinista Kilkennyyn sujui lopulta erinomaisesti motaria myöten körötellen ja kohteeseen saavuttiin hyvissä ajoin ennen illan pimentymistä. Jo heti ensisilmäys Kilkennystä kertoi, että olimme saapuneet erittäin nättiin ja sympaattiseen pikkukaupunkiin. Hostellimme oli varsin bueno matkustajakoti, jonka isäntänä hääri pörröpäinen rokkariveikko. Illan tullen suuntasimme kaupungille syömään ja maistelemaan paikallista olutylpeyttä, Kilkennyä. Kaupungin kujia kierrellessämme törmäsimme ehkä kymmeneen eri polttariporukkaan ja muutenkin yöelämän vilkkaus yllätti meidät isosti. Myöhemmin illalla kuulimme paikallisilta, että Kilkenny on Irlannin eteläpuolen bilekeskus, jonne väki saapuu juhlimaan aina Corkista ja jopa Dublinista asti. Sangen mielenkiintoista mutta kaupungin tunnelman nähtyään varsin uskottavaa.
Seuraavana päivänä ehdimme palloilla Kilkennyssä hyvän tovin ennen matkan jatkumista. Kilkennystä otimme suunnaksi kuuluisan Rock of Cashelin linnoituksen, joka sijoittui aikalailla sopivasti matkareittimme varrelle. Kysymyksessä on siis yksi merkittävimmistä kelttitaiteen ja keskiajan arkkitehtuurin näytteistä koko Euroopassa. Linnoituksessa istuivat Munsterin kuninkaat vuosisatojen ajan aina normannien valtaannousuun saakka. Irlannin vanhimpiin kuuluvasta rakennelmasta oli pääosin jäljellä enää uloimmat seinät, mutta löytyipä linnoituksen sisältä myös kuuluisa Cormac's chapel, joka on yksi merkittävimmistä restauroitavista historiakohteista koko Irlannissa. Kappeli oli rakennettu 1100-luvulla ja katon komeista maalauksista oli aika syönyt aimo osan pois jättäen jäljelle vain hädin tuskin havaittavat kasvokuvat. Erittäin mielenkiintoinen paikka.
Rock of Cashelista oli enää noin tunnin ajomatka Irlannin toiseksi suurimpaan kaupunkiin, Corkiin. Saavuttuamme perille hostellimme erittäin vieraanvarainen ja ystävällinen emäntä tökkäsi kynät käteemme ja pyysi meitän täyttämään Census-kaavakkeet. Census on siis eräänlainen väestölaskenta, jonka avulla hallitus haluaa selvittää mahdollisen tarkasti Irlannissa asuvien ja aikaansa viettävien määrän. Meillehän homma oli tuttua jo Walesista, jossa olimme täyttäneet samaisen lomakkeen jo kuukautta aikaisemmin. Kieltämättä kohtalaisen hassua vastailla samoihin kysymyksiin jo toistamiseen samana keväänä. Noh, onpahan Irlannissa käynnistä jäänyt sitten merkintä ihan valtiolliselle tasollekin asti :)
Etukäteissuunnitelmien mukaisesti Corkin visiitti jäi osaltamme varsin lyhyeksi. Illallinen ja pieni kaupunkikävely illalla ja seuraavana aamuna muutaman tunnin mittainen tutustuminen kaupungin englantilaiskortteliin ja pariin nähtävyyteen saivat osaltamme riittää. Puolen päivän jälkeen hyppäsimme jälleen autoihimme ja jatkoimme matkaa kohti Killarneytä. Moottoritiet olivat enää muisto vain, ja saimmekin ihastella Etelä-Irlannin maisemia pienempiä teitä pitkin kruisaillessamme. Meitä oli jo etukäteen ohjeistettu varustautumaan hyvällä huumorintajulla ja kärsivällisyydellä Irlantilaisen tieverkon varalle, ja kieltämättä opastekylttien vähyys ja jonkinasteinen sekavuus pisti pään välillä pyörälle. Kuskin onneksi (tai kiroukseksi) apukartanlukijoita löytyi molemmista autoista, ja aina jotenkin hienosti löydettiin perille.
Vilkkaan Corkin jälkeen Killarney tarjosi huomattavasti erilaisemman ympäristön tutkailtavaksi. Irlannin korkeimpien kukkuloiden ympäröimä pikkukaupunki oli täynnä sympaattisia pikkupubeja ja välittömästä läheisyydestä löytyi Killarneyn kansallispuisto kauneine maisemineen ja linnoineen. Lähdimme hostelliin asettumisen jälkeen tsekkaamaan porukalla Ross Castlen kansallispuiston alueelle. Irlannin oikukkaaksi mainostettu sää yllätti porukkamme oikeastaan ensimmäisen ja ainoa kerran. Täysin kirkkaalta taivaalta rapsahti yhtäkkiä kova sadekuuro joka kesti noin vartin verran, mutta ehti kivasti kastella varsinkin allekirjoittaneen, joka oli varustautunut kävelyretkelle t-paidan ja pienen villapusakan voimin. Onneksi sade loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin ja kansallispuiston maisemia sai ihastella sateenkaaren värittäessä taivaanrantaa. Nättejä seutuja!
Hostellilla päivällistä kokkaillessamme tapasimme myös erään suomalaisen reissunaisen, joka oli samoillut pitkin Irlantia jo toista kuukautta. Hämmentävä yhteensattuma! Illallisseurueeseemme liittyi myös kuin varkain yksinäinen jenkkinuorukainen nimeltä Jamie, joka oli lentänyt New Yorkista Irlantiin reissailemaan vailla kummempaa päämäärää. Illan mittaan selvisi, että kaverilla oli sama suunta matkan jatkon suhteen kuin meilläkin. Sopivasti toisessa autossamme oli vielä yksi matkustajan paikka vapaana, joten seuraavana päivänä jatkoimme matkaamme kohti Galwayta Jamien täydentäessä porukkaamme. Jälleen kerran meillä oli myös pientä säkää matkassa. Olin nimittäin edellisenä iltana Killarneyn kahviloita kierrellessäni törmännyt Irish Coffeen ääressä paikalliseen herrasmieheen joka kuunteli kiinnostuneena tarinoita matkamme vaiheista. Kun herra kuuli seuraavan päivän matkasuunnitelmistamme, hänellä oli heti parempi reittiohje tiedossa. Alunperin meidän oli pitänyt ajella Galwayhyn Limerickin kautta ja käydä katsastamassa Cliffs of Moher, yksi Irlannin suosituimmista käyntikohteista. Miekkonen kuitenkin osasi opastaa meille huomattavasti lyhyemmän ja järkevämmän reitin halki Irlannin länsirannikon, ilman koukkaamista Limerickin kautta. Matkaa joudutti selvästi autolauttapyrähdys Tarbertista Killimeriin. Matka-aikaa säästyi kolmatta tuntia ja polttoainetta sen mukaisesti!
Matka Killarneystä Galwayhyn oli kokonaisuudessaan trippimme huikeimpia pätkiä. Killarneystä lähdettyämme suunnistimme suorinta tietä Dinglen niemimaalle, jossa kurvailimme ympäri mahtavia maisemia sisältäneen Ring of Dinglen lenkin. Niemimaan kierroksen jälkeen päräytimme sitten autolauttamatkan kautta Moherin kallioille, jotka on äänestetty yhdeksi maailman uusista seitsemästä luonnonihmeestä. Antaa kuvien puhua puolestaan!
Galwayhyn saavuttuamma olimme varsin väsynyttä ja nälkäistä sakkia joka iikka. Illallisen jälkeen uni maittoi varsin makeasti. Galwayn visiitti sujui kauttaaltaan hyvin märissä keleissä ja sateetonta taukoa ei juuri kohdallemme osunut. Sinänsä se ei paljon menoa haitannut, sillä seuraavana aamuna otimme hyvissä ajoin suunnaksi jälleen Dublinin ja valmistauduimme luopumaan jo sangen rakkaiksi tulleista menopeleistämme. Helpotus oli kuitenkin kohtalaisen suuri, kun saimme autot palautettua vahingoittumattomina ja siisteinä takaisin. Eipä tarvinnut enää niistä stressata!
Dublinissa vierähtikin sitten reissun seuraavat kolme päivää. Aijettä, mikä kaupunki. Nähtävää riitti joka jampalle ja joka aamu jakaannuimmekin pienempiin porukoihin, jotta jokainen sai tutustua paikkoihin oman mielensä ja mielenkiintonsa mukaan. Meikäläisen kohdalla monet reissun must see- kohteet sijoittuivat juurikin Dubliniin. Kyllä oli Vili iloista poikaa vieraillessaan legendaarisella St. James's Gatella Guinnessin syntysijoilla ja Jamesonin viskitislaamolla. Guinnessin museokierroksella sai kaataa myös oman täydellisen Guinness-tuoppinsa, ja onnistuneesta suorituksesta sai mukaansa kunniakirjan. Siistejä mestoja molemmat. Parhaat illanistumispaikat löytyivät Temple Barin alueelta, jossa tulikin kulutettua aikaa niin päiväkahvin kuin iltaoluenkin merkeissä.
Tyttöjen shoppaillessa ja kuluttaessa omaa aikaansa allekirjoittanut ehti vielä rentoutua puistossa aurinkoa ottaen ja jututtaa paikallisia herrasmiehiä päiväkaljan merkeissä. Irlantilaisten ystävällisyys ja vieraanvaraisuus oli tullut todistettua oivaksi jo aikaisemmin mutta viimeistään Dublinissa homma kirkastui viimeistä piirtoa myöten. Kyllä sai tuntea olonsa tervetulleeksi uudelleenkin! Yhtenä iltana osallistuimme myös saksalaisten Jillin ja Sandran kanssa hostellin järjestämällä pubikierrokselle Dublinin yöhön. Viisi eri pubia tuli kierrettyä kansainvälisessä porukassa ja kuivin suin ei tarvinnut ei tarvinnut aikaansa viettää. Joka pubissa oli joku duo tai orkesteri soittamassa irlantilaista musiikkia ja kierroksen järjestäjät olivat kehitelleet juomapelin jos toisenkin osallistujien iloksi. Olihan mahtava meno! Seuraavana aamuna aamiaispöydässä istui hiljaisen hilpeää sakkia :D
Toisenlaistakin kulttuuria tuli harrastettua. Kävimme Veeran ja Annan kanssa katsastamassa kaupungin modernin taiteen museon, jonka neljä näyttelyä tarjosivat varsin hienon kulttuurikokemuksen, jonka komeimpana helmenä loisti Frida Kahlon & Diego Rivieran Masterpieces of the Jacques and Natasha Gelman Collection. Vaikuttava näyttely! Taidenäyttelyiden lisäksi ehdimme vielä poikkeamaan koko porukalla maineikkaan Trinity Collegen hoodeilla ja pällistelemään satojen turistien ja opiskelijoiden kirjavaa joukkoa. Monenmoista tekemistä olisi riittänyt vielä Dublinissa useammallekin päivälle mutta kolmen päivän jälkeen oli sanottava morot ehkä maailman parhaan hostelin mahtavalle henkilökunnalle ja kiittää huikeasta vieraanvaraisuudesta ja ystävällisestä seurasta. Dublinin jälkeen oli reissun Irlanti-osuus takana ja edessä odottivat seikkailut Skotlannissa. Leppoisan pienellä propellikoneella tehdyn lentomatkan jälkeen löysimme itsemme Glasgown lentoasemalta, jossa rynnäkkökiväärein aseistautuneet poliisit ottivat meidät vastaan. Ihan normaali meininki kuulemma.
Glasgow ja Skotlanti oli taas jotain ihan muuta kuin mihin oli Irlannissa totuttu. Glasgowsta huomasi helposti, että kyseessä on työväen kaupunki ja ties minkäjaista porukkaa tuli kaduilla vastaan. Ihmiset olivat toki edelleen ystävällisiä, ja heidän hyviä vinkkejä ja neuvojaan kuunteli mielellään, jos vain ymmärsi tavuakaan heidän aksentistaan. Voi morjens, mitä mongerrusta. Niinkin arkipäiväinen juttu kuin lounaan tilaaminen keskustan ravintolassa osoittautui varsin kinkkiseksi tapaukseksi. Sai viittoa käsillä ja puhua kansainvälistä elekieltä ymmärtääkseen, mistä ruokailuvälineet ja mausteet on haettava omaan pöytään. Kaiken huipuksi vielä paikallinen vanhus tuli kyselemään mitä ruokaa olin juuri tilannut ja mitä olutta juuri juon (siis luulen että tästä oli kyse). Siinä sitten yritin parhaani mukaan kertoilla, että tilasin medium-pihvin ranskalaisilla ja että juon Garlsbergiä. Papparainen jatkoi vain jutteluaan vieressä enkä tajunnut sanaakaan. Siinä vaiheessa kun ruoka tuli pöytään, syttyi miehen silmissä "Ahaa"-ilme ja peukku nousi pystyyn. Erotin juuri ja juuri sanat "Thank you" ja miekkonen hävisi sen siliän tien. Hehhe!
Glasgow osoittautui ennakko-odotuksista ja muiden varoituksista huolimatta oikein mielenkiintoiseksi paikaksi. Kaupungissa oli monta nättiä puistoa ja kaupungin alkuperäinen yliopisto oli ehdottomasti näkemisen arvoinen tapaus. Kaupungista löytyi myös maailman suurin terracotta suihkulähde ja vehreän vihreä kasvitieteellinen puutarha. Hämmennystä aiheutti suomalaiseen muusikkoporukkaan törmääminen hostellimme aulassa. Kyseessä oli Kajaanin ja Kokkolan konservatorioiden muusikkoporukka, joka oli Irlannissa ja Skotlannissa konsertti- ja levytyskiertueella. Ja juuri kun me olimme ehtineet naureskella muihin saksalaisturisteihin kyllästyneille saksalaisille ettei suomalaisiin tarvitse turhan usein törmäillä näillä seuduilla! :)
Glasgown jälkeen oli vuorossa vielä reissun viimeinen etappi ennen paluuta Bangoriin: Edinburgh. Kaikki etukäteen kuullut hehkutukset ja ylistävät arviot kaupungista tuli todistettua nopeasti paikkansapitäviksi. Heti tuli selväksi, että kolme päivää riittää tuskin pintaraapaisuun kaupungista. Yritimme kuitenkin parhaamme. NewEuropen organisoima ilmainen kävelykierros oli ehdottomasti yksi reissun parhaista jutuista. Kolme tuntia kestäneen kävelyn aikana sai kuulla lukuisan määrän tarinoita Edinburghin historiasta ja kaupunkiin liittyvistä kauhutarinoista sekä muista legendoista. Kaupungin historia tarjoaa ihanteellisen pohjan kummitustarinoille, joita saimme kuulla niin ikään ilmaisella "Ghost tourilla". Korjattakoon nyt vielä sen verran, että aivan ilmaisia kierrokset eivät olleet. Huikeiden oppaiden vetämät kierrokset perustuvat osallistujien vapaaehtoisiin lahjoituksiin, ja kyllähän erinomaisista kierroksista oli pakko itselläkin kukkaroa keventää.
Opastettujen kierrosten lisäksi kävimme muun muassa juomassa päiväkahvit kuuluisassa Elephant Cafessa, jonka nurkkapöydässä J. K. Rowling aloitti Pottereiden kirjoittamisen. Kahvilan ikkunasta Edinburghin linnaa ja läheistä koulua tähyillessään on helppo huomata, mistä Tylypahkan velhokoulun julkisivu on saanut vaikutteensa. Läheisellä hautausmaalla lepäilee lisäksi monia Potter-kirjoista tuttuja nimiä, kuten William McGonagall ja Thomas Riddle. Kaupunkia voisi melkein luonnehtia Potter-fanien pyhiinvaelluspaikaksi. Potter-yhtäläisyyksien tutkimisen lisäksi kävimme vielä Annan ja Chrisin kanssa katsastamaan Irlannin kansallismuseon ja kirjailijamuseon, joka tarjosi hyvän näyteikkunan Robert Burnsin, Sir Walter Scottin ja Robert Louis Stevensonin elämään.
12 päivän intensiivisen reissaamisen jätti matkalaisiin jälkensä. Ihmeellisen hyvässä hengessä ja sovussa kaiken kaikkiaan selvittiin. Reissun viimeisenä aamuna päätimme kuitenkin vielä lähteä kiipeilemään Holyrood Parkin kukkuloille ja etsimään maineikasta Arthurin istuinta. Ilmojen herra peijakas kuitenkin oli päättänyt siunata kaupunkia sinä päivänä sangen sakealla sumulla, ja kukkulan rinteillä kiipeillessään näkyvyys oli luokkaa nollasta kymmeneen metriä. Jokaisella tallaajalla oli tietenkin omanlainen näkemys oikeasta reitistä, ja kolikkoakin jouduttiin välillä heittämään puolueettoman päätöksen aikaansaamiseksi. Arthurin istuin jäi näkemättä, vaikka epävirallisten tietojen mukaan kävimme noin parinkymmenen metrin päässä huipusta. Sumusta selvittyämme olimmekin kohtuullisen kypsää matkalaista suuntaamaan takaisin kohti Bangoria. :) Kun illalla juna pysähtyi Bangorin asemalla, tuntui kuin olisi ollut poissa kuukauden. Kesä oli tullut parin viikon aikana Bangoriin lopullisesti ja edelleen kevätlomaan hiljaisuudessa uinunut kaupunki otti matkamiehet vastaan kostean lämpimän tuulenhenkäyksen myötä. Oli nättiä olla "kotona" taas!
Pääsiäinen meni pitkälti nukkuessa ja eilen duunattiin sitten porukalla pääsiäispäivälliset. Tämä päivä on mennyt allekirjoittaneella reissun likapyykkiä pesten ja ihmetellen sitä tosiseikkaa, että vaihtoajasta on jäljellä enää reilut viisi viikkoa. Huhhuh. Loppuviikko mennee pitkälti kirjastossa esseiden parissa puuhastellessa, ja vakaa aikomus onkin saada kaikki hommat tehtyä kahden seuraavan viikon aikana. Seuraava odottamisen arvoinen asia onkin sitten Heini-ystävän visiitti toukokuun puolessa välissä. Mut siitä ja kaikesta muusta sit lisää myöhemmin. Eiköhän täs ole nyt jauhettu tarpeeksi yhden blogikirjoituksen edestä :)
Palaamisiin,
Wili
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti