Spring Break!

Jahuu! Wuhuu! Jne.!

Ei sitä uskois, että kaikki vaihtokevään kontaktiopinnot ovat taakse jäänyttä elämätä. Huhhuh. Näin se vain kuitenkin on, että lukuunottamatta Walesin historia-kurssin viimeistä fieldtrippiä ja päätösluentoa kaikki kasvatustieteiden kurssit ovat luentojen ja demojen osalta päättyneet. Viimeinen opintoviikko meni rattoisasti muutamaa loppuseminaarityötä esitellen ja muiden vastaavia seuraillen. Pitkälti samanmoista meininkiä kuin kotoisessa Jyväskylässäkin, tosin uskallan rehellisesti väittää Jyväskyläläisten tovereideni esitelmänpitotaitoja varsin paljon paremmiksi kuin täkäläisten opiskelijoiden. Esitelmät luettiin pitkälti suoraan paperista hiljaisesti sopertaen, ilman katsekontaktia yleisöön. Tuntui, kuin monella olisi ollut hirveä kiire saada esitys mahdollisimman nopeasti loppuun. Kukaan yleisöstä ei esittänyt juuri koskaan kommentteja esityksistä ja keskustelu, jos sitä oli yhtään, oli aika väkinäistä ja vaivaantunutta. Toki joukkoon mahtui hienojakin esityksiä, mutta kokonaiskuva jäi mieleeni aika vaisuna. Ja eroja oli myös eri vuosikurssien välillä. Siinä missä ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat jännittivät ja hikoilivat esitelmiensä kanssa, olivat vanhempien vuosikurssien opiskelijat jo selvästi rutinoituneempia esitelmänpitäjiä. Valehtelisin jos väittäisin, ettei itseäni olisi yhtään jännittänyt ennen omaa ensimmäistä esitysvuoroani. Homma meni kuitenkin varsin buenosti ja selvisin ilman suurempia takelteluja ja hätäilyjä. Ja luulipa eräs paikallinen minua ihan täkäläiseksikin kun tuli luennon jälkeen kyselemään, olenko Walesista vai Englannin puolelta kotoisin! :) Hah.

Kaikki hommat eivät kuitenkaan vielä ohi, vaan toukokuussa on palautettava vielä aimo osa lopuista kurssitöistä. Varsinaisia tenttejä ei meikäläisen kursseihin kuulu, vaan kurssiarvosanat muodostuvat esseiden ja muiden esitelmien pohjalta. Niiden parissa saan sitten aikani kuluksi pääsiäisenä väkertää, jahka reissusta palailen.

Ennen kuin siirryn tarkemmin tulevan lomareissun yksityiskohtiin, kertaan vielä nopeasti viime lauantaisen Music Societyn kevätkonsertin annin! Kyseessä oli varsin hieno tilaisuus, jossa kuultiin niin Music Societyn sinfoniaorkesterin kuin kuoronkin esityksiä. Homma huipentui Alexander Borodinin säveltämään Polovtsian Dances-teokseen, jonka esitimme sinfoniaorkesterin kanssa yhdessä. Kova meininki! Yleisöä oli saapunut mukavasti paikalle ja välittömän palautteen mukaan musiikki oli ollut paikallaolijoiden mieleen. Jenkkiystäväni Laurenin vanhemmat innostuivat ylistämään meininkiä jopa huikeaksi. Ilmeisesti homma ei mennyt aivan täysin perseelleen, sillä orkesterin kapellimestarina toiminut Nick suitsutti myös tämän kevään konserttia kenties kaikkien aikojen parhaaksi, mitä hän on nähnyt. Kovasti hän kiitteli myös meidän vaihtareiden panosta ja kehotti olemaan ylpeitä, että olimme valinneet juuri tämän kevään vaihtokevääksemme! Kaveri on kaikin puolin todella lahjakas musiikki-ihminen, joka tekee parhaillaan musiikin tohtoriopintoja Bangorissa ja on toiminut kuoron- ja orkesterinjohtajana Music Societyssä jo useamman vuoden. Hänestä varmasti kuullaan vielä laajemmallakin. Joka tapauksessa konsertti oli hieno kokemus itsellenikin ja en usko kokemuksen ihan heti mielestä unohtuvan. Konsertin jälkeiset klubikekkerit olivat sitten vielä oma lukunsa. Kahden punnan pääsymaksulla sai mahaansa ahtaa niin paljon herkkuja kuin vain pystyi, ja kakut ja muut naposteltavat huuhdeltiin alas Music Societyn vaarallisen kuuluisalla omalla punssilla. Punssia menikin sitten kahden ensimmäisen tunnin aikana kokonaiset neljä isoa tynnyrillistä ja punssia tarjoilleet herrasmiehet olivat yhtä ihmeissään kuin sitä (varoituksista huolimatta) liikaa nauttineet muusikot. Tanssi ja ilonpito jatkui vielä monta tuntia punssin loppumisen jälkeenkin ja ilta tarjosi allekirjoittaneella hienon mahdollisuuden tutustua paremmin paikallisiin opiskelijoihin. Mukavata porukkaa! Suomitietoutta jaoin porukalle opettamalla perinteiset Kippikset ja Hölkynkölkynit sekä soitattamalla Fröbelin Palikoita Youtubesta. :)

Mutta näin. Tällä hetkellä ajatukset ovat pitkälti jo huomisessa ja tulevassa Irlannin ja Skotlannin reissussa. Rinkka alkaa olla pakattu ja jääkaappikin melkein tyhjennetty! Huomenaamuna hyvissä ajoin suuntaamme junalla läheiseen Holyheadin kaupunkiin, josta nappaamme lautan kohti Dublinia. Matkaan lähtevät siis minun lisäkseni suomalaiset Tiia ja Veera, saksalaiset Christian ja Anna, luxemburgilainen Vera ja itävaltainen Laura. Dublinissa olemme perillä juuri sopivaan aikaan, jotta ehdimme Tiian ja Veeran kanssa äänestämään Eduskuntavaaleissa. Hienoa, että mahdollisuus avautui eteemme matkan varrella. Täytyyhän sitä edes oman äänen verran vaikeuttaa Persujen porskutusta! ;) Dublinista nappaamme pari vuokra-autoa, jolla kruisailemme heti suorinta tietä Kilkennyyn, jossa vietämme ensimmäisen yön. Sen jälkeen vuorossa ovat Cork, Killarney ja Galway, joissa jokaisessa vietämme yhden päivän ja yön. Ensi keskiviikkona palaamme Dubliniin, jossa porukkaan liittyy vielä saksalainen Jill. Dublinissa hengailemme sitten aina lauantaihin asti, jolloin lennämme Skotlannin puolelle Glasgowhon. Kolmen Glasgow-yön jälkeen suuntaamme vielä Edinburghiin, jossa vietämme reissumme viimeiset kolme päivää. Takaisin Bangorissa ollaan siis näillä näkymin kahden viikon päästä. Reissusuunnitelmista ja matkakohteista en tässä yhteydessä jaksa enempää kertoilla, mutta yritän päästä matkan aikana kerran tai pari koneella kirjoittamaan kuulumisia. All I can say, it's gonna be freakin' awesome! :)

Tällä kertaa jätän kuvat lisäilemättä, sillä semmoisia ei juuri ole. Yritän saada hommattua kaverilta konserttikuvia, sillä oma kamerani toimi videoinnin apuvälineenä. Toivottavasti saan konserttikuvat itselleni kans joskus!

Näillä kuvioilla ja sanoilla mennään etiäpäin. Kesä on tullut kohisten ja tänään otettiin taas laiturilla arskaa ja syötiin jäätelöä! Lomafiiliksiin on siis jo kivasti päästy. Nyt ei pariin viikkoon mietitä mitään opiskeluun liittyvää vaan otetaan se kaikki ilolla vastaan, mitä Irlannilla ja Skotlannilla on meille tarjottavana!

Eläkää hyvin ja pitäkää huolta! Minäkin yritän! :)

Vili

Pullaa ja partituureja

Oikein paljon mukavaa iltapäivää kaikille!

Jälleen on todettava, että näin se vain aika rientää. Pasilan kolmas tuotantokausi päättyi viime maanantaina ja sen myötä joka tiistaiaamuinen Pasila-aamupalaperinteeni. Mitenkäs sitä nyt sitten lopun kevään selviää?! Pahuksen YLE-areena ja muut kotimaiset netti-teeveet kun ette voi näyttää muita kotimaisia sarjoja kotimaan kamaran ulkopuolella. Noh, onneks youtubesta voi aina katsella Kummeleita! :)

Siinäpä olikin oikeastaan viime tärkeimmät. Hah, noeivaine! Vaikka jos mitä mahtui viime viikkoonkin. Itse asiassa niin monenmonta juttua etten jaksa kaikkia alkaa tässä järjestyksessä läpi kelailemaan. Menkäämme siis mieleni ja ajatuksenjuoksuni mukaan.

Viikko sitten torstaina sain vieraita kotopuolesta, kun porukat saapuivat visiitille Bangoriin. Aikansa olivatkin saaneet kotiovelta Suomussalmelta tänne matkustaa. Suunnilleen 14 tunnin matkustamisen jälkeen ei Bangorin yöelämä juuri matkalaisia enää houkutellut. Intialaisen illallisen jälkeen peti kutsui niin matkalaisia kuin allekirjoittanuttakin. Seuraavana päivänä oli vuorossa opastettu Bangor-kierros by Vili ja porukoille tulivat tutuiksi niin meikäläisen puhtoinen kotikolo kuin kaupungin katedraali ja museokin! Myös kaupungin parhaat pubiruoat tuli testattua ja illan päätteeksi napostelimme mahamme täyteen letturavintolan herkkuja. Lauantaina suuntasimme hyvissä ajoin aamusta Chesteriin, jossa päivä vierähti paikallisiin nähtävyyksiin tutustuessa. Äeti taisi ehtiä jopa kaupoillekin!

Sunnuntaina porukat jatkoivat matkaansa Lontooseen ja meikäläinen uppoutui loppupäiväksi kitaransoiton ihmeelliseen maailmaan. Lievittääkseni soitteluikävääni lainasin saksalaiselta Annalta akkarin muutamaksi päiväksi käyttööni. Aiaiai kun soittelu maistui pahuksen hienolle! Illan päätteeksi kävin luikauttamassa parit biisit Greek Pubin akustisissa jameissa. Rock.

Alkuviikko meni pitkälti nenä kiinni tietokoneen näytössä ja powerpoint-esityksen väsäämisessä. Viimeistelin myös yhden toisen nettitutkimuksen yhdelle kurssille ja kävin ostelemassa erinäköisiä tavaroita erään kurssiin lopputehtävää varten, jonka ideana on suunnitella "creativity box" päiväkoti- ja esikouluikäisille lapsille. Laatikko on nyt enää päällystämistä vaille valmis ja maanantaina pitäisi sitten tuotosta esitellä kurssin loppuseminaarissa. Kuten jo viime kerralla mainitsin, kurssien luennot ja demot loppuvat siis tulevalla viikolla. Keskivikkona on omalla kohdallani koko kevään viimeisen luennon vuoro. Kaikkea sitä. Viikon päästä alkavan, lähes kuukauden kestävän kevätloman jälkeen jäljellä on enää viimeisten esseiden ja kurssitöiden palautuksia ja kesäkuun alkuun mennessä kaikki on meikäläisen vaihdon osalta paketissa. Huhhuh. Ajatus Suomeen paluulta tuntuu samaan aikaan oudolta, jännältä ja myös mahtavalta, sillä heti kärkeen meikäläistä odottaa koulutus- ja suunnittelupäivät maailman parhaassa työpaikassa ja -ympäristössä, Akkiksessa! Noh, mutta fiilistellään näitä sitten vielä lisää myöhemmin!

Viime keskiviikkona järkkäsimme Suomi-tiimin kanssa muille vaihtareille Suomi-illan. Olimme Veeran kanssa laatineet porukoillemme ostoslistaa kotimaisista perinneherkuista ja saimmekin kokoon vallan mukavan menun! Aloitimme kokkailun Veeran kanssa jo heti keskiviikkoaamusta. Pariin kertaan tuli naurettua, että piti tulla Walesiin asti oppiakseen karjalanpiirakoiden tekemisen! Vaikkei kummallakaan juuri aikaisempaa kokemusta riisipiirakoiden tekemisestä ollutkaan, onnistuimme urakassa mielestämme vähintäänkin kiitettävästi! Riisipiirakoiden lisäksi pyöräytimme vielä viitisenkymmentä pullaa, heh!
Edellämainittujen herkkujen lisäksi illan Suomi-pöydästä löytyi Vaasan ruispaloja poromakkaran kera, juustoleipää lakkahillolla, kuivattuja marjoja, pakastettuja karpaloita, Fazerin sinistä, salmiakkia ja mämmiä! Varsinkin mämmi sai osakseen ansaittua huomiota, eikä kukaan herkkua maistamaan rohjenneista pitänyt kokemusta epämieluisena. Ruoka huuhdottiin alas suomalaisella lonkerolla ja Koskenkorvalla. Ystävämme olivat todella tyytyväisiä tarjoiluihimme ja suomalaisen keittiön herkut saivat osakseen ylistäviä arvioita!  Ruokailun ohessa visailtiin Suomi-visan merkeissä, jossa testattiin osallistujien Suomi-tietoutta! Ehkä suurinta hupia tarjosi visan kielioppiosio, jossa vastaajien tuli kirjoittaa paperille ylös suomalaisia sanoja tyyliin känkkäränkkä ja mörökölli. Ei ollut naurulla rajaa! Visan italiais-saksalainen voittajapari pokkasi palkinnoksi hienosta suorituksesta pullollisen supisuomalaista viljajuomaa! Kaikilta osin siis mahtava meno! Nyt vain sitten odottelemaan saksalaista ja italialaista iltaa! :)

Veera pullataikinan kimpussa 

Vilin tyylinäyte 

Suomi-pöytä 

Juustoleivät kera lakkahillon 

Valmiit karjalanpiirakat. Kyllä ainakin näkee ettei ole kaupasta haettuja ;) 

Ruispalat poromakkaralla 

Njam!

Eilisillan voi taas laskea niiden iltojen joukkoon, jolloin kameran olisi prkl soikoon pitänyt olla mukana menossa. Suuntasin kuoroharjoitusten jälkeen katsastamaan paikallisen jalkapallojoukkueen, Bangor FC:n kotiottelua FC Prestatynia vastaan. Pimenevässä Bangorin illassa pelatusta ottelusta ei jännitystä ja tiukkoja tilanteita puuttunut. Kotijoukkueen esitykset eivät ilmiömäisen alkukauden jälkeen ole juuri olleet imartelevia ja eilisillankin matsi päättyi vierasjoukkueen 2-1 voittoon. Lopputulos olisi tosin oikeasti ollut vieraille 3-1, mutta ottelun sokeaakin sokeampi tuomari ei nähnyt vierailijoiden viimeistä osumaa. Kertakaikkisen upea veto 25metristä yläputkea tukevaan rimaan ja siitä kimmoten oudosti takaisin pelikentälle. Jopa kotijoukkueen pelaajat levittelivät hetken ihmeissään käsiään kun vihellystä ei kuulunut. Katsomossa vieressäni seisoneet paikalliset jalkapalloasiantuntijat nauroivat, että only in Wales! Nauru jatkui heti seuraavassa kotijoukkueen hyökkäykessä, joka päättyi vastustajan molarin torjuntaan. Maalivahti potkaisi avauspotkunsa kuitenkin suoraan kotijoukkueen kärkipelaajan selkään, josta pallo kimposi sivutolpan kautta maalin väärälle puolelle! Että tällaista menoa Walesin Premier-liigassa! :D

Matsin jälkeen suuntasin pubiin kuuntelemaan yliopiston opiskelijoista koostuvan puhallinorkesterin keikkaa. Illan teeman voisi muusikoiden pukeutumisen ja virvokkeiden perusteella sanoa lähennelleen Oktoberfestejä. Jokaisen biisin välissä ja aikanakin tyypit kittasivat mahaansa olutta ja siideriä minkä kerkesivät, ja ensimmäisen setin jälkeen eritoten pasuunistin toiminta stagella oli viimeisen päälle huvittavaa seurattavaa. Soiton tason heikkeneminen oli suoraan verrannollista mahaan kumottujen tuoppien määrään ja loppuosa "keikasta" olikin aikamoista sirkusta. Keikkapaikkana toiminut Beer Garden oli tupaten täynnä jengiä, joka hoilasi yhteen ääneen biisien mukana ja tanssi pöydille tuhoten viimeisimmätkin ehjät olutpullot ja -tuopit. Olihan meininkiä!

Tänä iltana on sitten luvassa kauan odotettu Music Societyn kevätkonsertti, jota varten on koko lukukausi harjoiteltu. Luvassa on erimoisia tunnelmapaloja eri musiikkityyleistä ja vuosikymmeniltä. Konsertissa esiintyy myös yliopiston sinfoniaorkesteri, jonka kanssa esitämme yhteisesti Alexander Borodinin Polovetsian Dances-nimisen teoksen oopperasta Prince Igor. Harjoitusten perusteella aikas bueno juttu tulossa siitä! Onpahan taas itsellenikin hieman vaihtelua totuttuun rokkikikkailuun ja varmasti hieno uusi kokemus musiikki CV:hen! :) Konsertin jälkeen on sitten tiedossa bileet Music Societyn tyyppien kanssa, ja monet kuorokaverit ovakin jo ehtineet kehumaan klubin kuuluisaa omaa punssia, jota kemuissa pääsee maistelemaan! :)

Näillä mennään, sanoi Vili kun päiväunille ajatteli rupeavansa ennen konserttiin valmistautumista. Pitäkää lippu korkeella Suomen päässä, kyllä se lumi sieltä joskus sulaa! :)

Cheers!
Vili

Paikka auringossa!

Cheers!

On se vaan jännä, miten se tuo keltainen möllykkä tuolla taivaalla jaksaa vetää Wilipertin suupielet lähestulkoon korviin saakka. Viimeisen viikon perusteella uskaltaa jo huoletta tuulettaa kesän tuloa! Jossain vaiheessa reissua on tullut mietiskeltyä, että noinkohan vain kotimaan keväthankia ja Jyväsjärven luistelurataa tulee täälläkin ikävöityä, mutta moiset ajatukset ovat haihtuneet mielestä yhtä nopeasti kuin aamukaste takapihan nurmelta. Hyvää ystävääni, Hiltusen Tomppaa lainatakseni voisin tämänhetkisistä sääolosuhteista todeta että "Maistuu!".

Lähestyvä kesä on näkynyt selvästi myös Bangorin katukuvassa ja ihmisissä. Viime viikon torstaina kaupungin keskusta ja ravitsemusliikkeet täyttyivät ääriään myöten St. Patrick's Dayn juhlijoista. Dublin-vertailut osoittautuivat paikallisten aivopieruiksi, mutta siitä huolimatta kaupungin keskusta tuntui heränneen ensimmäistä kertaa kunnolla eloon talvikauden jälkeen. Jokainen pubi ja terassi olivat täynnä iloisia ihmisiä, livemusa soi ja Guinness virtasi. Luonnollisestihan sitä oli sitten itsellänikin tälläydyttävä juhlakuosin mukaisesti. Loihdimme porukalla itsellemme varsin maukkaat St. Patrick's-lookit ja suuntasimme pubikierrokselle keskustan sykkeeseen. Erittäin jees ilta!

Perjantaina sain vieraan Chesteristä, kun jyväskyläläinen ystäväni, Juhana, saapui visiitille Bangoriin. Buenot ilmat säestivät pakollista keskustakierrosta, ja illalla kutsui luonnollisesti Bangorin yöelämä. Koossa olikin varsin kansainvälinen remmi, sillä espanjalainen Nahia oli saanut vieraakseen kuusi katalaaniystäväänsä, jotka liittyivät ilomielin vahvuuteemme. Vierailijat innostuivat erityisesti meille muille jo hyvinkin rakkaasta illanviettopelistä nimeltä Ring Of Fire. Voi sitä naurun määrää, minkä kyseinen peli sai aikaan! Kyseessä oli kyllä yksi parhaimmista geimeistä koko keväänä, ellei jopa paras! Täydellinen pohjustus mainiolle illalle!

Viikonloppu oli omalta osaltani pyhitetty rentoutumiselle ja kotiaskareiden hoidolle. Kaiken rentoilun ohella saimme viimeisteltyä kevätlomareissumme suunnitelmat lähestulkoon valmiiksi. Irlannin ja Skotlannin kiertomatkasta sitten lähempänä vielä lisää, eihän tuohon enää ole aikaa kuin vajaat kolmisen viikkoa, jei!

Kevään fiilistelyn lisäksi havahduin viikonloppuna huomaamaan notta piru vie, puolessa välissä vaihtokevättä ollaan! Ajatus siitä, että päiviä lammasmailla on vähemmän edessä kuin takana, tuntuu kerrassaan hassulta. Überkliseisesti todeten ajan voi sanoa lentäneen siivillä. Luentojakin on jäljellä enää kahden viikon verran ennen kevätlomaa ja lukuviikkoa. Huhhuh.

Alkuviikosta olenkin painiskellut opintohommien parissa aikaisempaa tarmokkaammin. Vakaana aikomuksenani on saada aimo osa kurssitöistä valmiiksi ennen kevätlomareissua. Luennot loppuvat siis kaikkien kurssien osalta 8. huhtikuuta, jonka jälkeen itselläni ei ole enää lainkaan kontaktiopetusta loppuaikana. Viimeisten esseiden ja seminaaritöiden deadlinet ovat toukokuun puolessa välissä ja siinäpä se kevät sitten opintojen osalta onkin. Todella outo ajatus, mutta toisaalta kuulostaa ihan helkkarin nätiltä! :)

Tämä viikonloppuna meneekin sitten perheen parissa, kun äeti ja iskä saapuvat koleasta Kainuusta hieman haukkaamaan kevätilmaa keuhkoihinsa tänne Bangoriin. Suunnitelmissa on Bangorin silmäilyn lisäksi visiitti johonkin lähikaupunkiin ja mahdollisesti Chesteriin. Jospa sitä pääsisi ensimmäistä kertaa oikeaan ravintolaankin syömään :D

That's it tähän palaan! Loppuun hiukan kuvia jo varsin viehkeästi vihertävästä lähiympäristöstä! Rapsakoita hiihtokelejä Suomen päähän, meitsi lähtee laiturille ottaan arskaa! :)

Cheers!
Wili

Retkeilyä ja Roketirollia!

Hellurei ja hellät tunteet!


Mennyt viikko on ollut yhtä fiilisten vuoristorataa. Omia hienoja uusia kokemuksia ja reissuja on varjostanut luonnollisesti maailman tapahtumat ja Japanin koettelemukset. Uutisia ja hätkähdyttäviä videopätkiä katastrofialueelta on tullut täälläkin seurattua tiiviisti. Aivan karmea meininki. Ensimmäisten tsunamiuutisten tärähdettyä eetteriin huoli Japanissa asuvista ja työskentelevistä ystävistäni oli melkoinen. Oli heti syöksyttävä naamakirjaan varmistamaan, että kavereilla on kaikki ok. Onneksi näin oli ja on edelleenkin. Kaikki asuvat suhteellisen kaukana pahimmista tuhoalueista ja heidän tienoilla oli "vain hieman" tutissut. Mutta kyllähän nää hommat pistää mielen mietteliääksi, sitä alkaa tutkiskelemaan elämää hieman toisenlaisesta perspektiivistä. Omat pikkumurheet ovat mitättömän pieniä verrattuna todelliseen hätään ja suruun, mitä ihmiset joutuvat katastrofialueilla kokemaan. Täältä käsin on vaikea kuitenkaan muuta tehdä kuin heittää lantti avustuslippaaseen ja kääntää ajatukset eteenpäin. Mielenkiintoista on ollut täälläkin huomata japanilaisten suhtautuminen katastrofiin. Huoli omaisista on tietysti ollut kaikilla vahva, mutta muuten kriisiin suhtaudutaan hyvinkin tyynesti. Maanjäristyksiin tottuneet japanilaiset ovat vain todenneet, että tällä kertaa rysähti vain vähän isommin ja eteenpäin on vain jatkettava kuten mummo lumessakin toteaisi. Kieltämättä on jotenkin absurdia kuunnella japanilaisten rauhallisen viileitä tilannearvioita katastrofin vaikutuksista, kun samaan aikaan Suomessa jengi hamstraa joditabletteja ja hössöttää oman turvallisuutensa eteen. Hei oikeesti, jotain rajaa siihen ylireagointiin siellä kotosalla ja tablettirahat avustuslippaisiin! 


Mutta niin, kaikesta huolimatta viikkoon on mahtunut täällä suunnalla monenmoista reissuilua ja mukavuutta! Viime viikonloppu meni lähes kokonaisuudessaan tien päällä. Lauantaina tutustuimme lähiseutuun International Student Unionin järjestämän Historical tourin myötä ja sunnuntaina oli jälleen aika fieldtrippailla Walesin historia-kurssiporukan kanssa! 


Lauantaina lähdimme liikenteeseen heti aamun valjettua. Lähtöpaikalle käppäiltyäni sain huomata ilokseni, että kansainvälisten palveluiden opiskelijavastaava, Manuela, oli hommannut oppaaksemme myös Wales-kurssimme mahtavana opettajana tuntemamme Tecwynin. Odotukset reissun osalta nousivat heti huomattavasti! Sakean sumun ja sateen siivittämänä lähdimme suuntaamaan kohti Snowdonian luonnonpuistoa ja Llechweddin liuskekivikaivosta, joka on yksi Walesin suurimmista. Kaivos toimii edelleenkin, mutta varsin paljon pienemmällä volyymilla, kuin parhaina kukoistuksen päivinään. Myöhempien aikojen mainareiden tavoin laskeuduimme vaunulla aina 400 metriä merenpinnan alapuolelle tutustumaan reiluun kymmeneen kaivantoon. Syvimmillään kaivos on reilun kilometrin verran merenpinnan alapuolella ja kyllähän sitä sai äimistellä, miten tyypit ovat aikanaan kyhänneet koko komeuden käsipelillä kuntoon. Kierros kaivannoilla ja luolastoissa oli mielenkiintoinen ja audio-oppaan avulla tärykalvoille tallentuivat kertomukset mainarien arjesta ja kaivoksen historiasta.

Kaivoskierroksen jälkeen jatkoimme matkaamme Snowdonian huimien laaksojen läpi kohti Penrhynin linnaa, joka sijaitsee aivan Bangorin kyljessä. Valtava, goottilaiseen tyyliin rakennettu linna on kaikinpuolin kiehtova paikka. Kyseessä ei suinkaan ole vanha, kaupungin puolustamista varten kyhätty sotilaslinnake, vaan linnan rakennutti walesilainen mainarimiljonääri, nimeltään Thomas Hopper, 1800-luvun alkupuoliskolla perheellensä asuinpaikaksi. Ymmärrettävästi moinen pröystäily aiheutti närää muiden mainareiden keskuudessa ja Hopper perheineen saikin valtaista halveksuntaa osakseen. Hopper ei tyytynyt myöskään pelkästään ulkoiseen komeuteen, vaan hommasi hämmästyttävän taidekokoelman komistamaan linnan sisätiloja. Jokainen huone on omanlaisensa taideteos, ja löytyypä eräästä nurkkahuoneesta kuuluisa liuskekivisänky, jossa itse kuningatar nukkui linnassa vieraillessaan. Linnan sisälle ei ollut kameroiden kanssa asiaa ja turistit syynättiin portilla kuin lentokentän turvatarkastuksessa konsanaan. Olihan kyllä aikamoinen mesta!

Viikonlopun linna-annos ei suinkaan ollut vielä tässä. Sunnuntaisella fieldtripillä suuntasimme nimittäin heti kärkeen Harlechin linnaan Walesin länsirannikolle. Ilmakin oli hieman toisenlainen kuin lauantaina, ja saimme nauttia Snowdonian komeista näkymistä linnan torniin kiivettyämme. Harlechin linna on yksi vanhimmista vielä pystyssä olevista linnoista koko Walesissa. Linnan rakennutti Englannin kuningas Edvard I Walesin valloituksen yhteydessä 1280-luvulla. Jyrkänteen reunalle rakennetun linnan muureilta avautuivat varsin komeat näkymät niin merelle kuin Snowdonian vuorillekin!

Harlechin linnan jälkeen seuraava kohteemme oli muun muassa maailmankuuluista posliineistaan tunnettu Portmeirionin kylä. Italialaiseen tyyliin rakennetun kylän suunnittelusta ja rakentamisesta vastasi Sie Clough Williams-Ellis vuosien 1925 ja 1975 välillä. Auringonpaisteessa kylpiessään kylä näyttäytyi kaikessa väriloistossaan lähes satumaiselta. Kylä on toiminut monien tv-sarjojen ja elokuvien kuvauspaikkana. Tunnetuin kyseisistä teoksista lienee 60-luvun brittiläinen tv-sarja "The Prisoners". Kylästä löytyy myös luksustason hotelli, jossa brittiläiset leffatähdet ja muut julkkikset tykkäävät kertoman mukaan lomailla ja nauttia luonnon rauhasta. Ehdottomasti yksi komeimmista paikoista, mihin olen kevään aikana tähän asti törmännyt!

Reissun viimeinen etappi oli kylä nimeltä Beddgelert (englanniksi grave of Gelert eli Gelertin hauta) sisämaassa. Kylän nimi juontuu walesilaisesta legendasta, joka kertoo seuraavaa: Gwyneddin prinssi Llywelyn the Great oli metsästysretkellään jättänyt uskollisen koiransa vahtimaan pientä vauvaansa metsästymajaan. Kun prinssi oli palannut reissultaan, hän oli löytänyt koiransa yltä päältä veressä ja huomannut vauvan kadonneen. Hän arveli koiran raadelleen vauvan ja surmasi koiran miekallaan majan lattialle. Heti perään hän kuitenkin kuuli pienen vauvan itkua ja löysi vauvan vahingoittumattomana kehdostaan. Kehdon vieressä verilammikossa makasi kuolleena susi, jonka Gelert oli tappanut tämän yrittäessä hyökätä vauvan kimppuun. Murtunut prinssi järjesti koiralleen juhlalliset hautajaiset, ja legenda kertoo, ettei hän enää koskaan hymyillyt tuon päivän jälkeen.

Kuten olette jo ehkä huomanneetkin, walesilaiset rakastavat legendoja ja kansantaruja. Lähes jokaiseen kylään liittyy omat legendansa ja tarinansa. Lukuisia niistä olen ehtinyt täällä onnekseni jo kuulemaan, äskeinen on kyllä yksi suosikeistani! Paikalliset osaavat todella arvostaa omaa kulttuuriperintöään ja minustakin tuntuu, että olen jälleen askeleen lähempänä matkalla kohti walesilaisen identiteetin jonkinasteista ymmärtämistä.


Kun historiasta ja kulttuurista oli tullut nautittua lähes ähkyyn asti, oli sunnuntai-iltana aika rentoutua hieman toisenlaisen viihteen parissa. Jami-ilta Taverna-pubissa tarjosi jälleen mielenkiintoista seurattavaa, kun paikalliset muusikot ja "muusikot" valtasivat vuoronperään stagen. Aina ei voinut ihan rehellisesti sanottuna olla varma siitä, soitettiinko lavalla oikeasti jotain biisiä vai oliko meininki jotain modernia melusaastetta, jota meikäläisen korvat eivät ole tottuneet vastaanottamaan. Kuitenkin ihmisillä tuntui jälleen kerran olevan mukavaa ja sehän on pääasia. Törmäsin pubissa myös kuorokavereihini, joiden kanssa sovimme notta ensi viikon jameissa rimpautamme muutamat funk-rallit! Jeah!
Ja vaikka lava jäi vielä itselläni valloittamatta sunnuntai-iltana, oli maanantaina tilanne jo toinen. Kuulin jenkkiystävältäni, että paikallisella klubilla järkätään illalla paikallisten bändien toimesta bändi-ilta. Tottahan toki meikäläinen innostui uutisesta kovasti ja olin heti yhdeksän aikaan väijymässä klubilla meininkiä. Yllättäen huomasin olevani baarin ainoa asiakas, jos kitaraa lavalla näppäilevää trubaduuria ei laskettu mukaan. Päätin rohjeta kysymään, tarvitsiko herra kenties rumpalia soittokaverikseen ja tämähän sopi kaverille erinomaisesti. Siinä sitten rokkailtiin reilun puolen tunnin verran ennen illan varsinaisen ohjelman alkamista. Väkeä alkoi pikkuhiljaa saapua klubille ja allekirjoittaneen kaverit ihmettelivät tullessaan, että mitä ihmettä se suomalainen juippi nyt on saanut päähänsä. Hyvin tuntui ihmisille kelpaavan Lynyrd Skynyrdit ja Queens Of The Stone Agesit. Ihan huimiin musiikillisiin nautintoihin ei tietenkään pelkän kitaran, laulun ja rumpujen voimilla ylletty, mutta olipahan ainakin itselleni todella terapeuttinen puolituntinen! :)


Mainittakoon lopuksi vielä, että myös opintopuolella on tapahtunut jonkinasteista edistymistä! Saimme maanantain History & Culture of Wales- kurssin luennolla takaisin ensimmäiset oppimispäiväkirjamme. Numeroarviointi toi mieleeni vanhat kunnon lukioajat, ja ilahduttavasti sain omasta tuotoksestani 8 pojoa kymmenestä mahdollista! Tästä on hyvä jatkaa! Eilen viimeistelin myös valmiiksi tietotekniikkakurssin Powerpoint-esitelmäni aiheesta Child Protection / Children suffering in developing world. Kurssin vetäjä innostui kuullessaan, että työskentelen kesäisin lastensuojelujärjestön leivissä Suomessa. Siispä meikäläinen pyöräytti esitelmän Lasten kesästä ja suomalaisten lasten nykypäivän ongelmista. Esitysvuoroni on vasta vajaan kolmen viikon päästä mutta sainpas kerrankin tehtyä jotakin jo todella hyvissä ajoin! :)


Tänään en sitten enää opintojuttuihin palaakaan, sillä seuraavaksi odottavat St. Patrick's Dayn hulinat ja bileet! Menin eilen muiden kavereideni tavoin lupaamaan saksalaiselle Annalle, että hän saa värjätä myös meikäläisen hiuspehkon vihreäksi :) Täällä asuntolalla on porukka bilettänyt jo aamusta asti. Kuuleman mukaan kaupunki on juhlahumua täynnä, ja ihmiset todella ottavat kaiken ilon irti juhlapäivästä. Monet paikalliset ovat jopa sanoneet, että Bangorin "Patun päivän" kekkerit lyövät laudalta jopa Dublinin vastaavat. Ihan tuohon en usko, mutta mielenkiinnolla lähden tsekkaamaan, mitä ilta tuo tullessaan! Paikallisten juomatavat tuntien toivon, ettei Guinness lopu hanoista kesken ;)


Joten ei muuta kuin Cheers! ja palataan jälleen seuraavalla kerralla!


Vilipertti

Klubilla Freddy Mercuryn kanssa!

Son Moro,

sanoi Wili, kun reilun viikon tauon jälkeen blogipäivityksen rustaamisen aloitti.
Viimeiset päivät Bangorissa ovat sujuneet rutiininomaisesti opintojen, kuorotreenien ja lenkkeilyn sopuisassa harmoniassa. Mitään järisyttävää raportoitavaa ei siis vaihtariopiskelijan arjesta tällä kertaa ole, joten voinen suosiolla keskittyä tiivistämään menneen Lontoon tripin tarinan muotoon! Olipahan vaan muuten aikas huikea reissu se!

Viime viikon torstaina siis tempaisimme pienellä poppoolla tähän Yhdistyneen kuningaskunnan pääkaupunkiin. Junamatka ilman junavaihtoja kestää Bangorista vain reilut kolme tuntia, joten helppo täältä on sinne liikkua! Perillä Lontoossa olimme neljän aikaan iltapäivällä ja ennen hostellille suuntaamista oli tietenkin välittömästi käytävä ikuistamassa itsensä King's Crossin asemalla ja laiturilla 9 3/4, josta Potter ja muut velho-oppilaat joka syksy hyppäävät Tylypahkan junaan. Yksi tärkeimmistä käyntikohteista tuli siis katsastettua hetimmiten, ehheheh.

Alkujaan olimme ajatelleet suuntaavamme jo heti torstaina maailmankuulun Camden Townin markkinakujille, mutta hostellille päästyämme totesimme illan olevan jo sen verran pitkällä, ettemme jaksaneet enää lähteä markkoita katsastamaan. Sitä vastoin karautimme metrolla Piccadilly Circukselle ja ihastelimme hetken kuuluisan valotaulukulman väriloistoa pimenevässä illassa. Hetkeä myöhemmin törmäsimme kadulla kaveriin, joka kaupitteli lippuja London Comedy Clubin Stand up-iltaan. Flyerit lupasivat etukäteen paljon: Englannin tunnetuimpia koomikoita ja televisiosta tuttuja Talk show-isäntiä naurattamassa ihmisiltä vedet silmistä. Piletitkin olivat vain 8 puntaa, joten ajattelimme notta mikä jottei. Totuus oli kuitenkin tarua ihmeellisempää, sillä pian löysimme itsemme läheisen hotellin alakerran kabinetista neljän muun ihmisen kanssa. Penkkejä kabinettiin oli kannettu kokonaiset kymmenen, joten kyseessähän oli lähes täysi tupa. Koomikotkaan eivät tainneet ihan olla Englannin valiojoukkoa, vaan näyttivät pikemmin jostain kaduilta vetäistyiltä wannabe-koomikoilta. Hetkisen verran mietittiin, mihin ihmeen paikkaan olimme itsemme antaneet eksyttää :) Ensimmäisenä lavan valloitti noin viisikymppinen mies nuhjuisissa verkkareissa ja kulahtaneessa flanelipaidassa. Kaverin jutut painottuivat hyvin vahvasti Elämää ja erotiikkaa-osastolle ja etenkin eturivissä istuneen pariskunnan makuuhuone-elämä kiinnosti koomikkoa valtavasti. Julian, Federican ja Ineksen kanssa tuli mietittyä, että jos meno jatkuu samanlaisena, äänestämme jaloillamme ja jätämme lystin sikseen. Onneksi päätimme kuitenkin antaa muille illan esiintyjille mahdollisuuden! Mitään maailmantähtiä eivät hekään olleet, mutta juttujen taso parani huomattavasti ja loppuillan aikana sai useaan otteeseen nauraa oikein kunnolla muun muassa postmodernille runoudelle, epäonniselle rakkauden Don Juanille sekä lampunvarjostimeksi pukeutuneelle partaveijarille, joka jakeli ilmaisia vinkkejä brittipubissa selviämiseen. Konsepti oli jotenkin niin käsittämätön verrattuna kotoiseen Seisomapaikkaklubiin, että hymy oli pyllyssä aina aamunkoittoon asti :)

Perjantaiaamun aloitimme lähes kukonlaulun aikaan aamiaisella hostellilla, jonka jälkeen suuntasimme hetimmiten kohti keskustaa ja British Museumia. Rajallisen aikataulumme vuoksi ehdimme tutkailla museota kolmisen tuntia, mikä oli aivan täysin riittämätön aika kokoelmien täydelliseen haltuunottamiseen. Voi veljet, mikä määrä tavaraa oli näytillä. Tarkimmin tuli koluttua Egyptin historiaosasto muumioineen ja luulöytöineen sekä itseäni myös suuresti kiinnostanut Kreikan historian osasto. Kaiken kaikkiaan hyvin mielenkiintoinen paikka ja sisäänpääsykin vielä opiskelijan kukkarolle mieluinen, siis ilmainen.

Iltapäivästä tsekkasimme sitten Camden Townin kuuluisat tallimarketit ja nautimme päivällisen varsin kansainvälisen keittiön ilmapiirissä. Tarjolla oli herkkuja ainakin intialaisesta, kiinalaisesta, italialaisesta ja amerikkalaisesta keittiöstä. Kyytipojaksi vielä Guinness-tuoppi World's End-pubissa niin kylläpähän maistui! Olen usein huomannut nauttivani suunnattomasti maailmanmenon ihmettelemisestä valtaisan ihmisvilinän keskellä. Camden Town tarjosi tähän kyllä huikeat puitteet. Tuijotellessa monenkirjavaa joukkoa eri kansalaisuuksien ja muotisuuntien edustajia sitä tuntee itsensä jotenkin hienolla tavalla anonyymiksi, mutta kuitenkin samaan kokonaisuuteen omalla tärkeällä ja persoonallisella tavalla kuuluvaksi. Huh, menipä filosofiseksi :)

Markkinoilla vietetyn iltapäivän jälkeen kiirehdimme hostellille hieman hengähtämään ja puhdistautumaan illan musikaalia varten. Queen-musikaali "We Will Rock You" tärähtikin sitten siihen malliin Dominion Theatressa, että ylistävien laatusanojen kirjoittaminen ei riitä missään määrin tekemään oikeutta upealle musikaalille. Kertakaikkiaan se oli Viihdettä isolla V:llä ja joka sekunnista tuli kyllä nautittua. Melko uskomatonta meininkiä on se, että kyseisen musikaalin on viimeisen yhdeksän vuoden aikana nähnyt yli 12 miljoonaa ihmistä ympäri maailman. Huh. Taas kerran kokemus, joka ei ihan heti mielestä pyyhkiydy.

Vielä musikaalin jälkeenkin reissu jatkui Queenin hengessä ja Freddie Mercuryn jalanjäljillä. Samassa hostelhuoneessa kanssamme sattui nimittäin asustamaan italialainen kaksikko, Vincenzo ja serkkunsa Alfonsina. Vincenzo oli ulkonäöltään ja habitukseltaan kuin ilmetty Queenin keulahahmo tuuheine Freddiemaisine viiksineen. Opiskelujensa ohella 27-vuotias italiaisjamppa elättää itsensä laulamalla Italian tunnetuimmassa Queen-coverbändissä nimeltä Queen of Bulsara. Yhtyeellä on takana lukuisia keikkoja ja tv-esiintymisiä, ja nyt Vincenzo oli haistelemassa bändille mahdollisuuksia levittää Queenin ilosanomaa myös saapasmaan ulkopuolelle ja nimenomaan alkuperäisen yhtyeen synnyinsijoille. Lauantai kuluikin kokonaisuudessaan hengaillessa italialaisen parivaljakon seurassa. Todella sydämellisiä ja mahtavia ihmisiä. Päivän aikana ehdittiin todistamaan vartijoidenvaihto Buckinhamin palatsissa, näkemään parlamenttitalo ja Big Ben, veneilemään Thames-joella jokiristeilyn merkeissä ja syömään päivällinen Tower Bridgen kupeessa. Illan jo hämärtyessä suuntasimme vielä katsastamaan ala-asteenkin englanninkirjoista tutun Harrodsin tavaratalon ja Lontoon Hard Rock Cafen, jonka instrumentti- ja esinekokoelma sai musadiggarin hieraisemaan silmiään kerran jos toisenkin.

Sunnuntaiaamuna oli aika sanoa hyvästit italialaisille ystävillemme. Serkukset olivat niin otettuja seurastamme, että lupasivat tulla joskus Suomeenkin vierailulle. Lisäksi Vincenzo lupasi lähettää bändinsä tulevan live-DVD:n ja VIP-passin mahdolliselle tulevalle Lontoon keikalle! :) Hehe! Aikamoista. Kun serkukset olivat lähteneet jatkamaan matkaansa kohti Italiaa, lähdimme vielä Federican kanssa tutustumaan Notting Hillin kuvankauniisiin katuihin ja rakennuksiin. Bortabellon markkinakatu täyttyi silmänräpäyksessä ihmisistä ja paluumatka metroasemalle oli aikamoista pujottelua. Vielä ennen kotiinpaluuta ehdimme vierailla Lontoon eläintarhassa morjenstamassa serkkuja ja muitakin viidakon eläimiä. Taisi olla allekirjoittaneella kyseessä ensimmäinen eläintarhareissu lähes kymmeneen vuoteen, joten kylläpähän oli ihan hauskaa käydä ihmettelemässä elukoiden elämää.

Eläintarhan jälkeen olikin sitten jo aikana noutaa kapsäkit hostellilta ja kääntää nokka takaisin kohti Bangoria. Lontoo näytti todellakin parhaat puolensa neljän päivän aikana ja monenmonta paikkaa jäi vielä odottamaan Wilperin vierailua! Viimeistään toukokuussa täytyy jälleen kaupunkiin kyllä palata, ehdottomasti!

Tällaisia tarinoita siis Lontoosta. Tuleva viikonloppu tuo tullessaan jälleen monenmoista ohjelmaa. Lauantaina on vuorossa International Student Unionin järkkäämä historiakierros erääseen kaivokseen ja lähiseudun linnaan, pätevän oppaan kera tietty. Sunnuntaina jatkamme lähiseutuun ja Walesin historiaan tutustumista historiakurssin fieldtripin myötä. Tällä kertaa ohjelmassa Harlechin linnaan ja Portmeirionin kylään tutustumista. Niistä sitten enemmän seuraavalla kerralla. Tänä iltana leffaa kattoon True Grit. Jeah!

Mukavata loppuviikkoa itse kullekin!

Ja otetaans tähä vielä pieni loppukevennys!
Jotkut tällä hetkellä myös vaihtarielämästä nauttivista ystävistäni ovat omissa blogeissaan maininneet kuulleensa kaduilla kävellessään ties minkäjaisia huuteluja ohiajavista autoista. Yleensä huutelut ovat kohdistuneet nimenomaan naissukupuolen edustajiin ja huuteluiden asiasisältö ei ole päätä huimannut. Täälläkin muutamat kaverit ovat kertoneet kokeneensa saman joitamia kertoja. Asialle on tullut naureskeltua ja pohdittua, että Suomessa tällainen kulttuuri on vielä aika lapsenkengissä.
Noh, joka tapauksessa, tapahtuipa näin Vilille viime viikolla:
Olin kävelemässä luennolle keskustan suuntaan kun kuulin lähestyvän auton äänen takaani. Tullessaan kohdalleni auto hieman hidasti ja etuikkunaa veivattiin auki pelkääjän paikalta. Ennen kuin ehdin päätäni kääntää, kuului autosta neljän neitokaisen yhteinen kajautus selvällä Lontoon murteella "You have such a great ass!" ja hihitystä päälle. Nii että mitä että!?!? Jokseenkin huvittuneena jäin auton perään katselemaan ja luennolle päästyäni täytyi heti kysyä kaverilta, oliko joku kenties liimannut jonkun hassun tarran takamukseeni vai oliko se muuten vain kenties likainen. Ei kumpaistakaan. Olivat tainneet typykät nauttia muutaman tölkin dietti-Colaa liikaa :) Ei sillä, huudelkoot mun puolesta, ei tommosesta nyt voi ainakaan pahasti mieltänsä pahoittaa! Hoho.